Eräässä suurehkossa suomalaisessa kaupungissa psykiatrisessa sairaalassa suljetulla psykoosiosastolla päätti eräs herkkä nuori mies päivänsä sairaalassa hirttäytymällä. Käytetään hänestä tässä nyt vaikka nimeä Arttu. Arttu luki paljon raamattua ja kutoi pipoja sairalatovereilleen. Hän oli hyvin myötäelävä ihminen. Vähän ennen kuolemaansa hän antoi tekemänsä pipon Kallelle (nimi muutettu) ja kertoi laittaneensa rukouksen jokaiseen silmukkaan, että Kallen elämässä kaikki menisi hyvin.
Artun itsemurha tuli yllätyksenä, vaikka tiedossa oli, että hän oli erittäin paljon kärsinyt lääkkeiden sivuoireista. Hän saattoi purkaa pahaa oloaan juoksemalla täysillä ovea pahki. Toisen potilaan omaisena näin tällaisen tilanteen ja näin ja kuulin mieshoitajan kylmän ja kolkon kommentin Artulle. Sydäntäni kylmäsi. Toki olin jo "tottunut" kylmään kohteluun ja siihen, ettei potilaiden sivuoireita lääkkeistä oteta todesta.
Kun Arttu oli päättänyt päivänsä ja Kalle koki suurta tarvetta käsitellä asiaa, hoitajat vain tokaisivat, että ei kannata ajatella asiaa. Psykiatrisessa sairaalassa!
Asiaa ei käsitelty mitenkään potilaiden kanssa. Kalle ei saanut välittää edes kirjoittamaansa kirjettä Artun vanhemmille. Kalle koki, että hoitajat suhtautuivat täysin kylmästi ja tunteettomasti potilaan itsemurhaan. Se oli heille vain arkipäivää.
Miten psykiatrisen sairaalan lääkärit ja hoitajat voivat olla kuin kylmiä kivipatsaita? Kuka puuttuu potilaiden hätään, kun nämä "asiantuntijat" vetoavat vaitiolovelvollisuuteensa ja pääsevät laiminlyönneistään ja ylilyönneistään kuin koira veräjästä?
Jos missä vaan muualla tapahtuisi tällainen järkyttävä tapahtuma, niin työntekijöillä ja asianosaisilla, myös muilla potilailla, olisi heti oikeus kriisiapuun. Mutta ei suljetun osaston psykoosipotilailla. Heiltä on otettu pois heidän ihmisarvonsa ja itsemääräämisoikeutensa.
Kalle ja moni muu osatolla ollut koki, että sairaala sairastutti lisää. Ja minä omaisena näin, kuinka totta se oli. Miten se on mahdollista vielä vuonna 2016 Suomessa? Fyysistä oireiluakaan, esim. ihottumaa ei hoidettu mitenkään. Omaisena sai turhaan pyytää esim. läheiseni rauta-arvoja mitattavaksi, vaikka ne sairaalasta päästyä todettiin liian alhaisiksi. Lääkäreillä on hyvin vähän tietoa ravintoaineiden merkityksestä kokonaisvaltaisesti terveydelle, myös mielenterveydelle, ja hyvin tavallista on siitä tarjolla olevan tiedon ja tutkimuksien vähättely. Pyydettäessä potilas sai sentään monivitamiinia ja E-EPA:a. Psykoosilääkkeiden annosmääriä lääkärit tuntuvat nostavan surutta, vaikka potilaalla olisi jo valmiiksi sietämättömät sivuoireet niistä.
Minun ensimmäinen ajatukseni kuultuani Artun itsemurhasta oli sama, kuin miten Kalle ilmaisi asian: "Sairaala tappoi Artun." Tämä tuntuu olevan yleinen käsitys potilaiden keskuudessa. Epäily on jo niin vakava, että asia pitäisi jonkun ulkopuolisen puolueettoman tahon tarkoin tutkia. Ja jos virallisesti hyväksytyt käytännöt tappavat potilaan, toisin sanoen pakottavat tekemään itsemurhan, niin on korkea aika myöntää virheet ja korjata toimintaa.
Miten on mahdollista, että psykiatrisessa sairaalassa on vielä lääkäreitä, jotka eivät osaa kuunnella potilasta? Onko mahdollista, että meillä on sairaaloissa lääkäreitä, joiden ainut "osaaminen" on vahvojen ja ihmisen koko persoonallisuutta muuttavien lääkkeiden määrääminen? Sellaisten lääkärien toiminta ei kestä päivänvaloa eikä sitä, että itsemurhan tehneen potilaan tapausta käsiteltäisiin. Aina on helppo laittaa itsemurha sairauden piikkiin. Lääkärit ovat nähneet potilaansa vain sairaina; he eivät tiedä ja tunne potilaitaan ihmisinä.
Kuka ottaisi todesta potilaiden hädän? Potilasasiamies? Eduskunnan oikeusasiamies? Vai ovatko hekin kylmettäneet ja kovettaneet itsensä; niin usein kuulee kanteluiden olevan turhia. Ongelmana on se, miten potilaana todistat kaltoinkohtelun, kun vastassa on koko järjestelmä lääkäreineen, joita monet edelleen pitävät Jumalasta seuraavana.
Siltikin - ja juuri siksi - toivon sydämestäni, että mahdollisimman moni potilas ja omainen jaksaa vielä kaiken sairauden aiheuttaman huolen ja uupumuksen lisäksi tehdä valituksia ja kanteluita silloin, kun on aihetta. Mitä enemmän nämä asiat saavat julkisuutta, sitä nopeammin saamme toimintatapoja muutettua inhimillisiksi ja potilaan oireilun todesta ottamisen itsestäänselvyydeksi.
Lisäys 30.1.2022:
Otin potilaan itsemurhan tiimoilta aikoinaan yhteyttä jopa Valviran Tarja Holiin, mutta sain nuivan vastauksen, jossa hän vetosi työntekijöiden vaitiolovelvollisuuteen. Eikö ole mitään rajaa sillä, kuinka vaitiolovelvollisuudella suojellaan työntekijöitä laiminlyöntien ja jopa potilaiden kaltoinkohtelun esiintulolta - eikö edes potilaan itsemurha hirttäytymällä omassa potilashuoneessaan auta ylittämään vaitiolovelvollisuuden tuomaa suojaa työntekijöille?
Kaikkihan tiedämme, että vaitiolovelvollisuus on oikeasti sitä varten, että se suojaisi potilasta - ei työntekijöitä, niin kuin nyt näyttää tapahtuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti