Julkinen anteeksipyyntö vastuun pakoilun sijaan, kiitos!

En tiedä, kumpi tuntuu pahemmalta; se, että yhteiskunta hylkää kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä vai se, että korkeissa viroissa olevat ihmiset saavat Suomessa valehdella työkseen siitä vielä korkeaa palkkaa nauttien - valehdella siis työkyvyttömän työkykyiseksi. Ja että heille ei tule siitä mitään seuraamuksia, vaan he saavat jatkaa ja jatkaa valehteluaan loputtomiin.

Paitsi, että en usko, että loputtomiin kuitenkaan. 

Odotan edelleen sitä päivää, jolloin jokin suomalainen taho esittää me/cfs-sairaille ihmisille  virkansa puolesta anteeksipyynnön. Sitä en tiedä, mikä se taho on, koska tällä hetkellä näen vain vastuunpakoilua. 

Ennen tämän julkaisun postausta halusin varmistaa, olisiko aiheesta mitään edistyksestä kertovaa julkaistuna, niin löysin tämän ja alkoi taas vähän suututtaa. että siinäpä se tärkein taas tulikin...(huom. sarkasmia, josta en yleensä pidä, mutta näköjään siihenkin sortuu, kun tarpeeksi kiusataan yhteiskunnan taholta):
Sosiaalilääketieteellinen neuvottelukunta: Lihavuuden ennaltaehkäisyä ja hoitoa tulisi kehittää valtakunnallisesti koordinoidusti | Kela

Nuorille aikuisille syötetään lääkkeitä, jotka saavat heidät lihomaan kuin pullataikina ja sitten lääkärit syyllistävät perään - enkä tällä nyt yhtään halua vähätellä lihavuuden aiheuttamia ongelmia, päinvastoin. On vain lääkäreiltä niin kaksinaamaista ja ajattelematonta, että puistattaa - varsinkin kun olen saanut kuulla nuorilta aikuisilta lääkäreiden ajattelemattomia kommentteja lihavuuteen ja laihduttamiseen liittyen.

Lisäksi kokemuksesta tiedän, kuinka Kela itse toimillaan passivoi; kun itselle liikunta on elinehto sairaudesta huolimatta, niin kielteisten kuntoutustukipäätösten saaminen saa herkästi vain vähentämään liikkumista, koska tulee tunne, että itsensä kuntouttamisesta vain rangaistaan taloudellisesti eikä uskota ihmisen työkyvyttömyyteen, jos tämä pystyy vielä kävelyllä käymään - muutenkin joutuu laittamaan kaiken tahdon voimansa siihen, että lähtee liikkeelle. Sokerilla en ole koskaan itseäni lihottanut, mutta suru saa syömään joskus liikaa (tosin itselläni on tullut vähän ylipainoa vasta estrogeenituotannon vähenemisen myötä). 

Ja Kelasta aina Vakuutusoikeuteen asti työntekijät eivät selvästikään halua tai kestä tulla tietoiseksi aiheuttamastaan surusta, ahdingosta ja siitä, että he omilla toimillaan sairastuttavat lisää ja passivoivat ihmisiä. Miksi lääkärin on niin vaikea asettua toisen ihmisen asemaan? Sehän on ammatti, jossa empatia olisi kaikkein tärkeintä!

Miten lääkärit kuvittelevat voivansa jatkaa työtänsä niin, että he ovat täysin pihalla ihmisten elämästä - muiden kuin terveiden ja korkeapalkkaisten ihmisten? 

Se, että työkyvytön valehtelemalla pakotetaan Te-palvelun asiakkaaksi, on törkeää kiusantekoa, johon osallistuu lääkäreiden ja lakimiesten lisäksi Suomen hallitus. Kun Vakuutusoikeus viimeisenä työkyvyttömän oljenkortena jatkaa kiusaamista, minkä Kela ja työeläkeyhtiö ovat aloittaneet, niin ei Suomea voi oikeusvaltioksi sanoa. 

Empatiakyvyttömyyttä en vain ymmärrä

Olen onnellinen kuntavaali- ja aluevaalituloksesta. Puolueet, jotka oikeasti välittävät ihmisten hyvinvoinnista, voittivat. Heikompiosaisilta leikanneet hallituspuolueet kokivat kokonaisuutena murskatappion. Mutta mitä teki kokoomus - säilytti kannatuksensa, koska heitä äänestäneet ovat niitä rikkaita, jotka rikastuvat entisestään hallituksen toimista - ja heitä on kokoomuksen kannatuksesta päätellen reilu viidesosa äänestäneistä.

Minulla tulee pääministeristämme mieleen, että ihan samalla tavoin häneltä puuttuvat peilisolut - tai ylipäätään empatiakyky - kuin meidän Kelan johtavalta ylilääkäriltä, vakuutusyhtiöiden lakimiehiltä ja lääkäreiltä ja heitä hännysteleviltä muutoksenhakulautakunnilta ja vakuutusoikeuden virkailijoilta.

Ja se on asia, mitä en oikein pysty ymmärtämään, vaikka kuinka yritän. Tavallaan ymmärrän, että jos ihminen on ollut aina varakas, hänen on helppo kuvitella oma varakkuutensa jotenkin omaksi paremmuudekseen ja syntymäoikeudekseen, mutta että ymmärrys ja empatia ei noilla ihmisillä kehity, vaikka he päättävät muiden ihmisten elämästä työkseen vuosikymmeniä. Sitä minä en ymmärrä. Miten voi olla niin sokea, kuuro ja välinpitämätön sille, mitä omilla toimillaan aiheuttaa muille ihmisille, kuin nämä ihmiset ovat?

Empatiakyvytön ihminen on sopimaton mihinkään sellaiseen työhön, jossa hän millään tavalla vaikuttaa muiden ihmisten elämään. Ja näitähän meillä näyttää riittävän.

Viimeinen viestini Työeläkeasiain ja Sosiaaliturva-asiain muutoksenhakulautkunnille

"Oliko tässä jotain, mitä ette ymmärtäneet? Oliko muissa papereissani jotakin,

mitä ette ymmärtäneet? Kysykää ihmeessä ja kertokaa, mikä on se teille

kelpaava todistus ihmisen työkyvyttömyydestä, kiitos.

Ymmärrättekö, että työkyvyttömän perusoikeus ja ihmisoikeus on Suomessa

 saada kuntoutustuki tai työkyvyttömyyseläke? 

Ymmärrättekö, että työssä valehtelu ja ammattiaseman väärinkäyttö on laitonta?"

Saapa nähdä, ymmärtävätkö he tälläkään kertaa? 

Kuinka suuren häpeän jättää se, että hylkäsimme vanhuksemme?

 Lisäys syyskuun 2022 kirjoitukseeni, jota päivitin useampaan kertaan ja myös vielä kesäkuussa 2025. Kirjoitus koskee laajemminkin terveydenhoitoamme kuin vain vanhuksia:

Matkalla potilaiden ja lääkäreiden väliseen aitoon vuorovaikutukseen: Potilaat aktiivisiksi toimijoiksi oman hoitonsa suhteen

Huomaan kirjoittaneeni otsikon me-muodossa, vaikka itse en ole vanhuksiani hylännyt. Tuosta kirjoitusasusta huomaan kuitenkin edelleenkin tuntevani, että olen tähän yhteiskuntaan osallinen, vaikka Kela, vakuutusyhtiö, Työeläkeasiain muutoksenhakulautakunta, Sosiaaliturva-asiain muutoksenhakulautakunta ja Vakuutusoikeus kilvan pudottavat minut sivuun, niin kuin en laisinkaan olisi osa yhteiskuntaa ja sen hyväksi toiminut. 

Objektiivinen vai subjektiivinen?

Työeläkeyhtiön kielteisessä päätöksessä lukee näin: "Eläkeratkaisu perustuu objektiiviseen työkyvyn arvioon, ei muutoksenhakijan subjektiivisiin kokemuksiin."

Naurattaisi ihan tuo objektiivinen tässä  - jos naurattaisi. Väitän, että nämä päätöksiään objektiiviseksi väittävät vasta subjektiivisia ovatkin. Heillä on tietty totuttu kaava mielessään, jota he noudattavat, eivätkä osaa sitä kyseenalaistaa. He ajavat subjektiivisesti vain työnantajansa etua ja totuttua kaavaa - kuntoutustukea tai työkyvyttömyyseläkettä hakevista ihmisistä piirun vertaa välittämättä.

Näillä Kelan, työeläkeyhtiöiden, muutoksenhakulautakuntien ja vakuutusoikeuden työntekijöillä on subjektiivinen käsitys - ei objektiivinen - siitä, että me/cfs-sairaalla ei ole ihmisarvoa eikä kykyä määritellä itse, mitä hän kykenee tekemään ja mitä ei. Vaikka itsensä kuuntelu, ettei aiheuta PEM-oireita, on se oleellinen osa kuntoutumista. Ja ainoa hoito; mutta senkin nämä lääkärit ja lakimiehet estävät - tai yrittävät estää. 

Mikä muu kuin subjektiivinen käsitys näillä työntekijöillä on itsestään silloin, kun he itse ovat kipeitä?

Kerron esimerkin. Jos työntekijällä on flunssaisena subjektiivinen kokemus siitä, että hän ei ole nyt työkuntoinen, mutta hän yrittää ajatella objektiivisesti työnantajansa ja koko yhteiskunnan etua kuvitellen oman työpanoksensa olevan niin tärkeä, että töihin on pakko mennä. Hän jättää subjektiivisen kokemuksen siis huomioimatta ja raahautuu töihin. Sillä seurauksella, että hän saa sydänlihastulehduksen ja joutuu kuukausiksi sairauslomalle.

Olisiko oikeasti objektiivinen näkemys sittenkin ollut jäädä sairastamaan flunssa rauhassa kotiin ja palata töihin terveenä? Tässä kohdin asiansa osaava lääkäri osaa yhdistää, että me/cfs-sairaan vertaaminen flunssaiseen ihmiseen on validi, koska me/cfs-sairaalla on jatkuvasti oireita, jotka työkykyä rajoittavuudessaan on verrattavissa pitkään jatkuneeseen uuvuttavaan flunssaan.

Turhaan tätäkään työeläkeyhtiön ihmiselle tai Kelan johtavalle ylilääkärille selitän. Hän ei halua ymmärtää. Tai jos hän ymmärtää, niin hän ilmeisesti haluaa kiusata oman arvovaltansa nojalla ihmisiä.

Kysyn kuitenkin tuolta objektiivisuutta hakevalta päätöksentekijältä, että mikä muu arvio kuin subjektiivinen, voi olla esim. masennuksen selvittelyyn tarkoitettua lomaketta täytettäessä. Tai yleisesti käytetyssä kipuarviossa numerosta 1-10. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Millä perusteella työeläkeyhtiöiden lääkäreillä on oikeus arvioida ihmistä ilman, että ihmisen subjektiivinen käsitys terveydestään ja omasta jaksamisestaan huomioidaan? 

Voisin jatkaa tästä ihmisoikeuksilla ja peustuslailla ja rikosoikeudella, mutta se ei ole minun tehtäväni. Se on minun Suomessani jonkun sellaisen tehtävä, joka tämän asian ottaa todesta ja hoidettavakseen. Koska tällainen ihmisoikeuksien loukkaaminen lääkäreiden taholta ei voi jatkua.

Luulisi olevan näille lääkäreille monin kerroin nolompaa, että ulkopuoliset puuttuvat heidän laiminlyönteihinsä, kuin että he sen sijaan itse alkaisivat toimia inhimillisesti ihan vain siksi, että haluavat olla inhimillisiä ja se on ihmisen perustarve, kun peilisolut toimivat. Mutta sokeus omaan "objektiivisuuteen" on ilmeisen syvällä.

Ja hyvin ilmeisesti peilisolut eivät näillä päättäjillä toimi niin kuin pitäisi.