Katsoin juuri mielenkiintoista Prisman Lääketieteen suuret saavutukset -dokumenttia, jossa kerrottiin, kuinka 1800-luvulla lääkärit olivat kieltäneet lääkäri Semmelweissin havainnon ja kokeilun, jossa lääkäreiden käsienpesu pelasti valtavasti ihmishenkiä sairaalan synnytysosastolla. Semmelweiss ei ollut hierarkisessa järjestelmässä riittävän korkealla ollakseen uskottava eikä lääkäreiden omanarvontuntoon mahtunut se tosiasia, että he olivat omalla käyttäytymisellään aiheuttaneet valtavasti turhia kuolemia. Perusteluna oli tieteellisen todistelun puute. Siispä jatkettiin entiseen malliin välittämättä kuolemista - Semmelweissin joutuessa erotetuksi työstään ja hullujen huoneelle.
Tämä tarinahan kuulostaa suorastaan tutulta vielä 2000-luvulla - eri asioiden suhteen vain kuin 1800-luvulla. Syynä kuitenkin edelleen sama hierarkisuus, ammatillinen omanarvontunnon loukkaus ja lääkäreiden kyvyttömyys myöntää virheitä.
Olen ollut erittäin osaavan ja omia havaintoja tekevän lääkärin asiakkaana ja krooninen päänsärkyni parani ensimmäisen kerran 25 vuoteen t3-hormonia sisältävällä lääkkeellä. Silti tällaiset lääkärit, jotka parantavat potilaita, joita muut eivät osaa parantaa, joutuvat jopa kollegojensa pilkan kohteeksi. Ja mikä karseinta terveydenhoitoamme valvovan elimen Valviran kiusauksen kohteeksi - lääkärin menettäessä lupansa tehdä sitä työtä, mitä parhaiten osaa ja mistä potilaat hyötyvät eniten. Vielä 2000-luvulla - mikä on potilaan näkökulmasta käsittämätöntä.
Omaisena ja läheisenä olen nähnyt myös sekä vanhus- että mielenterveyspuolella kuinka sairaala/laitos joskus tosiaankin sairastuttaa lisää.
Vielä koittanee sekin päivä, että tämän päivän lääketieteellisiä munauksia ihmetellään päätä puistellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti