Sanat meinasivat loppua kesken oman läheisen psykiatrista hoitoa seuratessa vuosina 2016-2017 - loppupäätelmä oli, että sairaala sairastuttaa lisää. Voit lukea tästä blogistani noilta vuosilta mm. omaiseni potilastoverin itsemurhasta omassa huoneessaan:
https://kukkahattutadinrikkaruoho.blogspot.com/2017/03/potilaat-vailla-ihmisyytta.html
Nyt sanat meinaavat loppua, kun yritämme saada apua vuonna 1934 syntyneille vanhemmilleni. Loppupäätelmä on edelleen, että sairaalaan päivystyksen kautta joutuminen ja sitä kautta sairaalassa olo sairastuttavat lisää vanhaa haurasta ihmistä, jolle muistamattomuus lisää kauhukokemuksen intensiivisyyttä.
Tämän tuntuvat tietävän niin ensihoidon ihmiset kuin monet muutkin kentällä toimivat - mutta tietävätkö lääkärit? Todellinen asioiden parantaminen vaatii peiliin katsomista ja virheiden myöntämistä - mutta sitähän lääkärit ja heidän kouluttajansa ilmiselvästi kavahtavat. Kuolemakin olisi lääkärillä tarpeen hyväksyä osaksi elämää, jottei vanhaa haurasta ihmistä kuoleman pelossa tutkita kuoliaaksi.
Muuten tämä vallitseva hulluus näyttää jatkuvan vuosikymmenestä toiseen. Ja mikä hirveintä - tai pitäisikö sanoa tragikoomisinta, koska ilman huumoria tätä ei kestä kukaan järkevä ihminen katsoa - lääkärit ovat meillä se ylin päättäjä suhteessa ihmisten avun saantiin, sosiaaliturvaan ja siihen saisiko edes vanhana vanheta ja kuolla arvokkaasti.
Jos lääkärit ja heidän kouluttajansa eivät ole valmiita muuttumaan ja muuttamaan systeemiä inhimillisemmiksi, niin mikään ei muutu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti