Jos lapsi on loukannut sormensa ja tulee päiväkodissa kertomaan siitä varhaiskasvattajalle niin ymmärrämme ilmanmuuta ammatillisuuteen liittyvän myös myötätunnon osoittamisen. Pätevä ammattilainen ei kehoita lasta olemaan vain reipas vähätellen pikku naarmua vaan osoittaa ymmärrystä ja myötätuntoa vaikkapa puhaltamalla kipeään kohtaan ja osoittamalla sanoin lapselle ymmärtävänsä, että tähän sattui. Tiedämme jo tämän myötätuntoisen eleen helpottavan lapsen oloa. Reippauteen kehoittaminen ja kivun vähättely aiheuttaisivat lapselle tunteen, ettei hänen tuntemuksellaan ole väliä. Jos tällaisia kokemuksia on pienen ihmisen elämässä paljon, on se vakava uhka terveelle itsetunnolle.
Kun menemme jonkun pitkään haitanneen vaivan kanssa lääkäriin, niin ihan ensimmäiseksi odotamme, että lääkäri ymmärtää, että olemme tulleet vastaanotolle apua saadaksemme. Se, että lääkäri antaa tilanteeseen kaiken tietonsa, ei välttämättä riitä. Kivun tuntemusta, uupumuksen tai epämukavan olon vaikutusta jokapäiväiseen elämään ei voi oppia kirjoista. Tarvitaan myötäelämisen taitoa, jotta avun välittäminen onnistuu. Myötäelämiseen kuuluu myös kuuntelutaito. Jotta kuuntelu onnistuisi, on kenties luovuttava hetkeksi omasta pätemisen tarpeesta ja suorituspaineista. Ei mikään helppo haaste lääkärille, jos aikaa asiakkaan tapaamiselle on 15-30 minuuttia.
Myötätunnon tuleminen työkaluksi on sitä helpompaa, mitä pitempään työntekijä ja asiakas ovat tekemisissä toistensa kanssa. Kun toisen oppii tuntemaan, on helpompi ymmärtää tämän tilannetta. Näin voi välttyä monilta väärinymmärryksiltä ja virheiltä palvelun tarjoamisen suhteen.
Myötätuntoiseen toisen ihmisen kohtaamiseen kuuluu itsestään selvänä tasaveroisuus ja toisen kunnioitus riippumatta siitä, missä tilanteessa palvelun kohde on.
Myötätunnon ja ammatillisuuden vuorovaikutusta pohtiessani mieleeni nousi ensimmäisenä juuri varhaiskasvattajan ja lääkärin ammatit ihan oman elämänkokemukseni vuoksi. Molemmissa ammateissa työntekijän vaikutus toiseen ihmiseen voi jatkua jopa loppuelämän ajan. Sekä hyvässä että pahassa.
Voiko myötätuntoa sitten oppia lisää ja jos voi, niin miten?
Toisille elämä opettaa myötätuntoa luonnostaan vaikeiden elämäntilanteiden myötä. On esimerkiksi paljon helpompi ymmärtää köyhän ihmisen elämän haasteita, kun on itse ollut köyhä. On helpompi ymmärtää kipua, kun on itse ollut kipeä. On helpompi ymmärtää ujouden ja herkkyyden vaikutuksia, kun on itse herkkä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mutta entä sitten jos olet elämässäsi saanut kokea alusta asti vain terveyttä, menestystä ja rikkautta, onko myötätunnon kokeminen toisenlaisessa tilanteessa olevaa ihmistä kohtaan mahdollista? Haluan uskoa, että on. Eläytyminen toisen asemaan on aina mahdollista. Voisiko siinä auttaa heittäytyminen pois totutusta, hiljentyminen, kuunteleminen, avoin kohtaaminen, omista ulkokuorista irtipäästäminen, ihmisenä ihmiselle oleminen tässä hetkessä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti