Epäoikeudenmukaisuudesta välittämiseen

Enpä olisi uskonut tällaista päivää kokevani silloin kun vastavalmistuneena lastentarhanopettajana reilu kolmekymmentä vuotta sitten aloin asuntosäästäjäksi lastentarhanopettajan sijaisuuden saatuani. Siis tällaista päivää; olen sairastumisen vuoksi ollut työttömänä kolme vuotta, saan Kelan maksamana työmarkkinatukea ja Suomessa on eduskunta, joka vähentää työttömyysturvan peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea, vaikka tämän hetkisellä rahamäärällä on jo mahdoton tulla toimeen, jos ei ole täysin terve. Omaisuus on mennyt itseni terveeksi saattamiseen, koska viralliselta terveydenhuollolta en ole saanut apua.

Otan tämän opettavaisena kokemuksena. Tosin minulla on koko elämäni ajan riittänyt myötätuntoa heikommassa asemassa olevia kohtaan. Muistan, kuinka jo lapsena ajattelin "puliukkojen" olevan aivan yhtä arvokkaita ihmisiä kuin kuka tahansa, vaikken ketään heistä tuntenutkaan.

Edelleen pohdin myötätuntoa. Sitä tarvittaisiin tässä maailmassamme niin paljon lisää kaikille aloille ja kaikille elämän alueille. Ja toisaalta myötätuntoiselle ihmiselle maailma ympärillä voi olla sietämätön paikka, jos keskittyy epäoikeudenmukaisuuksiin. Sitten taas elämää elävöittäviin asioihin keskittyminen voi olla todella haastavaa, jos esim. oma sairastuminen, läheisen sairastuminen tai muut elämän kriisit ovat vieneet elämän todella ahtaalle. Tarvitaan valtavaa luottamusta ja uskoa parempaan tulevaisuuteen, että saa itsensä terveeksi ja ehkä vielä itsensä elättäväksi yhteiskunnan "pärjääjäksi". Liian monelle yhteiskunnan tuki on tähän riittämätön.

Entisenä yrittäjänä olen ihmetellyt suomalaista systeemiä, mikä tekee yrittämisen niin vaikeaksi. Pienyrittäjäksi voi alkaa vain, jos on täydellisen terve tai sitten joku läheinen, joka elättää heikomman tilanteen tullessa. Monella työttömällä olisi osaamista, joka voisi auttaa niin ihmistä itseään kuin yhteiskuntaakin, jos esimerkiksi perustulolla taattaisiin mahdollisuus selviytyä myös osa-aikaista työtä tehden. Lopetin yritykseni kolme ja puoli vuotta sitten ja edelleen saattaa tulla vaikkapa kaupassa entisiä asiakkaita vastaan, jotka tulevat halaamaan, kertovat ikävöineensä ja kyselevät, enkö palaisi taas yrittäjäksi. Olisin voinut hyvin jatkaa yrittämistäni, jos yhteiskunta olisi tukenut niin, että olisin huonommassa kunnossa ollessani voinut tehdä vähemmän töitä saaden silti riittävän toimeentulon.

Yritin työllistää itseni myös osuuskunnan kautta, mutta Kela teki siitä byrokratiallaan todella vaikeaa. Nyt sitten osuuskunnan kautta työllistyminen katsotaan yrittämiseksi ja se on käytännössä mahdotonta, jos ei voi työllistää itseään 100 %:sti. Miksi päättäjillä on niin toivottoman vaikea oppia ihmisten kokemuksista? Näistä asioista on niin paljon puhuttu, että tiedon puutteesta asioiden muuttaminen paremmaksi ei ole kiinni.

Yhteiskunta pitää minut siis mieluummin sairaana työttömänä, kuin tukisi ja mahdollistaisi osa-aikaisen työntekoni yrittäjänä. Onneksi minulla on kuitenkin tahtoa selvitä tilanteesta, mutta en ihmettele, että niin moni ajautuu loputtomaan ahdinkoon.

Mutta: Näen tässä kaikessa suuren mahdollisuuden. Aivan kuin suurennuslasilla nyt näytettäisiin kaikki epätasa-arvo ja epäoikeudenmukaisuus, jotta ihmiset lopultakin heräisivät välittämiseen toinen toisestansa. Ikuisena optimistina minun on uskottava, että suurella joukolla todella haluamme muutosta ja sen myös toteutamme. Kun jokainen tekee omalta pieneltäkin osaltaan jotain inhimillisemmän maailman puolesta niin pisaroista muodostuu lopulta valtameri. Sosiaalinen media on tuonut meidät kaikki maapallon eläjät lähemmäs toisiamme. Meidän on yhä helpompi ymmärtää erilaisuutta ja sen ymmärryksen kautta tukea toisiamme.