En aikonut enää kirjoittaa lääkäreistä, mutta näköjään se on elämässäni aihe, josta en pääse eroon. Kaikenlainen vallan väärinkäyttö harmittaa minua. Mutta aivan erityisen ikävää se on silloin, kun sitä käyttää lääkäri, jonka pitäisi pyrkiä ammattinsa puolesta korkeimpaan eettisyyteen, totuuteen ja inhimillisyyteen. Hänen käsissään on monen ihmisen mahdollisuus jatkaa elämäänsä elämisen arvoisena.
Sain eilen tietää, että eräs potilas oli tehnyt itsemurhan psykiatrisessa sairaalassa samalla osastolla, jossa läheiseni oli. Läheiseni kertoi potilaan olleen erityisen mukava ja kärsineen samoin kuin läheiseni vakavasti lääkkeiden sivuoireista. Tälle potilaalle oli annettu pakolla injektiona lääkettä, vaikka hän kertoi vakavista sivuoireista. Omaisena opin eroittamaan, mitka ovat sairauden oireita ja mitkä lääkkeiden sivuoireita. Onneksi läheiseni pääsi pois sairaalasta.
Potilaille saatetaan nostaa lääkeannoksia, vaikka he yrittävät lääketokkurassaan kertoa sivuoireista. Sivuoireisiin annetaan uutta lääkettä, joka aiheuttaakin lisää sivuoireita. Potilas on lopulta ihan sekaisin, mikä lääke aiheuttaa mitäkin. Itse sairauden oireet hukkuvat ja sekoittuvat sivuoireiden kanssa, niin että potilas tuntee sairaalassa tulevansa yhä "hullummaksi".
Kun sairaalassa yritin läheiseni puolesta puhua omahoitajalle lääkkeiden sivuoireista ja vaikkapa vapaavalintaisen lääkkeen puolittamisesta, niin vastaus oli aina: "Lääkäri päättää lääkityksestä."
Niinpä tietenkin. Vapaavalintaista iltalääkettä ei hoitaja voinut puolittaa, mutta sitten kun läheiseni poistatti sairaalassa ollessaan kaksi viisaudenhammasta, niin hänen surutta annettiin syödä yli viikon ajan Buranaa 800 mg päivässä. Läheiseni on aina halunnut välttää turhia lääkkeitä, mutta sairaalassa hänellä oli niin kauhea olo psykoosilääkkeen sivuoireiden vuoksi, että hän koki Buranan niitä hieman helpottavan ja pyysi siksi kipulääkettä. Hän söi viikon aikana kipulääkettä enemmän kuin siihen astisen elämänsä aikana yhteensä. Ihminen muuttuu sairaalassa toiseksi ihmiseksi lääkkeiden vaikutuksesta. Hän ei enää jaksa välittää, hän yrittää selvitä hetkestä toiseen. Hän ei uskalla näyttää tunteitaan, sillä silloin hänelle herkästi annetaan lisää "rauhoittavaa".
Kaiken huippu oli se, että läheiseni mukavaksi kehuttu omahoitaja suostutteli läheiseni kirjoittamaan tietojen luovutus kiellon sen jälkeen kun olin yrittänyt saada henkilökuntaa ymmärtämään, kuinka hirvittävä vaikutus eräällä "rauhoittavalla" lääkkeellä oli läheiseeni. Hän suorastaan syöksyi itsetuhoiseen masennukseen lääkkeen otettuaan viikonloppulomalla. Lisäksi hoitohenkilökunta ei huomannut, että läheiseni oli hirvittävien sivuoireden vuoksi jättänyt salaa psykoosilääkkeen ottamatta. Minä omaisena näin asioiden olevan hullusti läheistäni lomalle hakiessa, mutta omahoitaja vain tylysti ohjeisti, kuinka tällä lomalla läheiseni pitäisi nyt olla yksin kotona. He ymmärsivät tilanteen vasta viikonloppuloman jälkeen, kun läheiseni kertoi jättäneensä lääkkeenoton väliin jo pitemmän aikaa. Tietojen luovutus kielto ehti olla voimassa vain pari päivää läheiseni ymmärtäessä tilanteen ja poistaessa sen. Mutta tapauksella oli pitkälliset vaikutukset myös omaan terveyteeni; niin järkyttävää on, ettei voi luottaa niihin ihmisiin, joilta apu kuuluisi saada. Me veronmaksajat maksamme tämän henkilökunnan palkan ja meillä on oikeus saada ihmisarvoista kohtelua myös omaisena.
Lääkäreiden valta korostuu psykiatrisissa sairaaloissa, mutta valta päättää potilaan hoidosta on muussakin hoidossa viime kädessä lääkärillä. Ammattiylpeyden sokaisemina lääkärit tukevat samoin ajattelevia. Kun joku kolleega opiskelee esim. ravintoasioita, joita ei lääkäreiden koulutuksessa opeteta - vaikka ehdottomasti pitäisi - niin omissa porukoissaan monet lääkärit yleisesti pilkkaavat kaikkea heidän "oman laatikkonsa" ulkopuolella olevaa tietoa ja tietämystä. Funktionaalisten lääkäreiden ajatellaan olevan alinta kastia, vaikka he tosiasiassa hoitavat sairauksia, joita muut lääkärit eivät osaa hoitaa. Suoranaista kiusaamista esiintyy. Ja tähän vielä osallistuu ylimpänä taho, jonka pitäisi valvoa, että toiminta on eettistä. Valvira.
Eli toisille syötetään pakolla lääkkeitä, jotka tekevät heidät enemmän sairaaksi samanaikaisesti kun lääkäreiden tietämättömyyden vuoksi toiset eivät saa lääkkeitä, jotka tekevät heidät terveeksi, mitä tuhannet kilpirauhasen toimintahäiriöitä sairastavat kokevat parasta aikaa Suomessa. Molemmissa tapauksissa ihmiseltä saatetaan viedä kokonaan normaali toimintakyky.
Kuulostaisi ihan huonolta vitsiltä ellei olisi niin totta!
Kerron omasta terveyskeskuskokemuksestani. Olen piirun alle viiskymppinen nainen, jolla alkoi vaihdevuodet rytinällä viime keväänä. Ja rytinällä tarkoitan tässä sitä, että koko elämäni meni uusiksi...kaikki muuttui! Ensiavun hain yksityiseltä, sillä en kestänyt jonottaa terveyskeskukseen päivääkään, kun vihdoin tajusin, mistä järkyttävät oireeni johtuivat. Mutta koska hormonikorvaushoito ei alkanut toimia toivomallani tavalla, oli minun taloudellisista syistä pakko varata aika terveyskeskukseen. No, siitä alkoikin sitten toisenlainen helvetti! Nuori (n. 30v.) naislääkäri ei halunnut millään uskoa pahojen oireiden johtuvan vaihdevuosista eikä olisi millään halunnut antaa nostaa estrogeeniannostani. Selvitin asioita itse sieltä parjatusta internetistä ja nostin annosta! Ja joka nostolla pääsin eroon jostain kamalasta oireesta, joita oli mm. järkyttävät pelkotilat, pakkoajatukset, paniikkikohtaukset, ahdistus jne. Myös "normaalit" kiukkukohtaukset ja kuumataallot vaivasivat, mutta ne eivät olleet mielestäni ollenkaan pahoja verrattuna noihin edellä mainittuihin...ja ne itseasiassa myös lähtivät pois jo pienemmillä estrogeeniannoksilla.
VastaaPoistaKävin tuolla nuorella naislääkärillä kolme kertaa noin kuukauden välein. Ekalla kerralla hän tosiaan vähätteli oireitani ja yritti kääntää kaiken "epänormaalin" kilpirauhaslääkityksen syyksi...tietysti, olihan hänet onnistuttu aivopesemään "vain Thyroxin on oikea lääke" -asiantuntijoiden taholta. Seuraavalla käynnillä alkoi sitten vääntö mielialalääkkeestä. Sitä minun kuulemma pitäisi käyttää eikä hormoneita...siinä sivussa tietysti tuli hormonihoitojen riskeillä pelottelu!!! Yritin selittää hänelle, että jos kaikki oireeni olisivatkin pelkästään psyykkisiä, niin varmaan mielialalääke voisi olla paikallaan, mutta kun oirelistallani on niin paljon myös fyysisiä oireita, jotka ovat osittain jo helpottaneet annosnostojen myötä, niin mielestäni olisi järkevämpää käyttää sitä "ainetta", joka auttaa eikä lähteä sotkemaan pakkaa jollain muulla. Hän koko ajan kuitenkin vain selitti mielialalääkkeiden vaikutusmekanismeja ja mahdollisia hyötyjä. Niin, mahdollisia hyötyjä! Kerroin hänelle, että olin syönyt mielialalääkettä 8 vuotta väärin hoidetun kilpirauhasen vajaatoiminnan oireisiin eikä kyllä siihenkään auttaneet, joten minun olisi todella vaikea uskoa, että ne auttaisivat estrogeenin puutteen oireisiin. Sanoin hänelle, että onhan se selvää, että elämäni on kurjaa, kun ennen niin sosiaalisena ja aktiivisena ihmisenä yhtäkkiä olenkin neljän seinän sisällä vankina, kun en vain yksinkertaisesti pysty tekemään enää mitään. Tähän hän vastasi näin: "no kuule, ei niillä siellä vanhainkodissakaan niin kivaa ole, mutta sitä voidaan lääkkeillä helpottaa". Siis MITÄ? Ensinnäkin miksi hän puhuu minulle, vielä alle viiskymppiselle, vanhainkodista...ja toisekseen hänestäkö on ihan okei pumpata mummot ja papat täyteen mielialalääkkeitä, että he "pysyvät tyytyväisinä" vanhainkodissa?!?! Olin todella järkyttynyt...mutta lupasin miettiä sitä mielialalääkettä...ja vain siksi, että pääsin nopeasti ulos hänen vastaanotoltaan!!!! Menin vielä kolmannelle käynnille hänen luokseen, sillä olin niin epätoivoinen ja ajattelin, että ehkä pystyisin vakuuttamaan hänet siitä, että ne masennuslääkkeet eivät nyt ole oikea hoito. No, tuolla kolmannella käynnillä hän sitten kyseenalaisti kaikki hormonilääkkeeni (minulla on myös hydrokortisoni lisämunuaisia tukemaan). Hän kuulemma oli niin kovin huolissaan, kun minä vaan niitä hormoneita syön niin paljon. Jep, jep, en älynnyt siinä hölmistykseltäni vastata hänelle, että niinhän se menee, että hänen kolmekymppinen kroppansa tuottaa niitä samoja hormoneja, joita minun viiskymppinen kroppani ei jostain syystä tuota ja minä joudun ottamaan ne purkista tai tuubista (estro). Jälleen lähdin tyhjin käsin kotiin, jossa varasin ajan eräälle mahtavalle gynekologille, josta olin saanut vinkin eräästä fc-vertaistukiryhmästä! Nyt saan asianmukaista ja ymmärtäväistä hoitoa...ja MINUA KUUNNELLAAN!!!
Kiitos Nina kokemuksesi jakamisesta. Toivon lääkäreille niin suurta sydäntä, että ottavat palautteemme todesta, loukkaantumatta. Emmehän kerro näitä siksi, että haluaisimme valittaa, vaan siksi, että aiheellisesti vaadimme muutosta; inhimillistä, vastavuoroista ja kuuntelevaa kohtaamista. Sekä uuden tiedon avointa oppimista, kun vanhat keinot eivät enää riitä.
PoistaTekee mieleni laittaa tähän tämä hyvä uutinen, josko sitten omiin vanhuuden päiviin mennessä nämä asiat olisivat muuttuneet laajemminkin paremmiksi:
http://yle.fi/uutiset/3-9323117