Täydellinen rikos

Täydellinen on sellainen rikos, jossa rikoksen tekijä nauttii yhteiskunnallisen asemansa tuomasta arvovallasta ja on lakimiesten ja oikeuslaitoksen suojelussa. Tämä täydellinen rikollinen saa korkeaa palkkaa rikoksistaan.

Hän on kovettanut sydämensä niin, ettei hän myönnä edes itselleen rikostaan, saati uhreilleen.

Hänellä on kymmeniä rikoskumppaneita, jotka kaikki suojelevat ja pönkittävät toisiaan.

Täydellisessä rikoksessa ei näin ollen tarvitse pelätä kiinnijäämistä ja vastuuseen joutumista.

Puhunko Italian mafiasta. En, vaan suomalaisten työeläkeyhtiöiden, Kelan, muutoksenhakulautakuntien ja vakuutusoikeuden  lääkäreistä ja lakimiehistä.

Ei uupuneen hoito ole mitään rakettitiedettä

Vielä piti nousta kirjoittamaan lääkäreille kello yksi yöllä kesken unien: 

Ei uupuneen tärkein hoito ole mitään rakettitiedettä. Ensimmäinen ja tärkein asia on riittävän levon mahdollistaminen.

Riittävä lepo ei mahdollistu, jos ihminen pakotetaan töihin. 

Riittävä lepo ei mahdollistu, jos ihmiselle valehdellaan tämän olevan työkykyinen, vaikka hän ei sitä tosiasiassa ole. 

Kuulostaako rakettitieteeltä? Ei minusta.

Miten sitä ei sitten korkeasti koulutettu lääkäri tai lakimies ymmärrä?

Miten sitä ei ymmärrä edes Kelan johtava ylilääkäri?

Sitä minä en ymmärrä!

Kela paitsi nöyryyttää pahimmalla tavalla ihmisiä - pakottaminen Te-palvelun asiakkaaksi tai toimeentuloluukulle on uupuneelle kidutusta - mutta myös samalla häpäisee koko lääketieteen ja lääkäreiden arvovallan. 

Se arvovalta on minun ja monen muun silmissä jo murentunut aavikon hiekaksi ja pölyksi. Vastuun pakoilu ja potilaiden kiusaaminen ovat sen arvovallan tappaneet.

Miten geriatria oikeasti vastaisi vanhusten tarpeisiin?

Äidilläni olisi geriatrille aika yliopistolliseen sairaalaan. Emme ole tarkoituksella laittaneet menoa ylös muistisairaan äitini seinäkalenteriin, johon merkkaamme aina, jos on joku tulossa käymään tai on joku meno. Tarkoituksella siksi, että hän hermoilisi ja itkisi asiaa etukäteen kaikki ne viikot ja kuukaudet, kun asia on tiedossa.

Geriatreilla käynneistä on jäänyt tosi ikävät muistot, niin veljelläni kuin minulla - ja äidillä, jos nyt enää niitä muistaa. Geriatrinhan kuuluisi tutkia vanhusta kokonaisvaltaisesti, mutta jää tunne, että tutkitaan vain muistia. Se jää ensinnäkin mieleen, koska se tuntuu niin vastenmieliseltä vanhuksen kiusaamiselta ja siihen käytetään vastaanotolla suuri osa ajasta.

Se on nöyryyttävää vanhukselle - ainakin näissä vanhempieni tapauksessa se on sitä ollut. Isä piti aikanaan huijata geriatrin vastaanotolle - sitä kadun vieläkin, vaikka tiedän, että vaihtoehtoja ei ollut. Äiti taas on  jännittänyt omaa geriatrille menoaan niin, että se on vaikuttanut jo yöuniinkin viikkoja ennen käyntiä. 

Viimeksi jäi mieleen tylyn oloinen hoitaja, jolla käytiin ennen lääkäriin menoa. Hän jututti minua hetken ennen kuin äiti jäi yksin haastateltavaksi. Hoitajan tylyyteen vaikutti varmasti kiire ja aikataulut, kun äiti, joka on muuten hiljainen ihminen, innostui kertoilemaan kaikenlaista, mikä ei kuulunut tutkimuksen kuvaan.

Kun ihmisen toimintakykyä häiritsee eniten lonkat, ne jäävät sivuosaan. Niitä huomioidaan tasan tarkkaan parasetamoli-reseptin verran. Nuori terveyskeskuslääkäri - joka oli kandi - ei määrännyt viimeksi röntgeniä, vaikka siitä puhuimme, joten tilanteen vakavuutta emme siis oikein edes tiedä muusta, kuin siitä, ettei äitini halua lähteä enää ulos ollenkaan ja sisällä liikkuminen huononee koko ajan. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi jännittää omasta tai hauraan vanhuksen puolesta, että kuinka kauan tämä vielä pääsee jaloillaan itse vessaan... 

Edellisistä röntgenkuvista, joissa kulumat ja nivelrikot on todettu, on jo monen monta vuotta. Enkä muista tutkiko viimeksi geriatri lonkkia. Joka tapauksessa ainut apu, mitä lonkkiin on saatu, on parasetamoli, jota lääkäri on kohottanut 500 mg:sta 1000 mg:aan.

Yksityislääkäri kirjoitti äidille reseptin Vivomoa, kun veljeni käytti äitiä kalliilla vastaanotolla lonkkien vuoksi ja vahvemman kipulääkkeen saamiseksi. Vasta myöhemmin huomasin, että resepti oli kirjoitettu vain 1-2 kuukaudeksi, riippuen siitä, ottaako vuorokaudessa yhden vai kaksi tablettia. Jäin ihmettelemään, että kiinnostiko tuotakaan lääkäriä mikään muu kuin oma palkkapussi. Kuvitteliko hän, että pystymme raahaamaan 90-vuotiasta äitiämme lääkäriin joka kuukausi? 

Kuka kertoisi lääkäreille tosielämästä? No, itse ainakin tässä yritän tehdä osani...

Vuosia olen yrittänyt saada vanhempieni tilannetta helpommaksi - tai nyt äidin tilannetta, kun isää ei enää ole. Äidille toimiva apu ei ole tullut yhteiskunnan palveluista tai lääkäriltä; se on tullut aivan muualta, mutta paljolti siksi, että äidillä on säästöjä ja vara maksaa kotiin tulevasta avusta. 

Äiti on tehnyt elämäntyönsä sairaalassa työskennellen ja ollut saattamassa eräänkin kuolevan potilaan. Potilaat ovat hänestä pitäneet hänen lempeytensä vuoksi. Kyllä hän ansaitsee loppuelämänsä niin paljon lempeyttä osakseen kuin se on mahdollista. Pienellä perushoitajan eläkkeellä lempeääkin palvelua voi onneksi edes hitusen ostaa, kun ihminen on elänyt elämänsä säästäen.

Eikä yhtään nöyryyttämistä enää!

Haluatteko te viedä uskon ihmiseen ja ihmisyyteen?

Olen kirjoittanut alla olevan kirjoitukseni Vakuutusoikeudelta kielteisen kuntoutustuki- ja eläkepäätöksen saatuani 3.7.2024, klo 4.45.

Aamuyöllä, niin kuin niin monta kertaa, kun tämä yksilöön kohdistuva yhteiskunnallinen kiusaaminen menee unen laatuun ja saa ahdistuneena heräilemään aamuyöstä:

Olen yrittänyt keskittyä hyviin asioihin elämässä, mutta se on vaikeaa varsinkin aamuyöstä kun herään otsa- ja nenäontelot ja koko keho kipeänä. Silloin te työtänne tekevät ihmiset tulette mieleeni.

Te kaikki työeläkeyhtiön ihmisistä lähtien, jotka ette välitä vaan jätätte vuodesta toiseen yhden ihmisryhmän heitteille Suomessa – kroonista väsymysoireyhtymää sairastavat.

Te ette muista palkkapäivänänne, että me/cfs-sairaiden osalta jätitte työnne tekemättä. Te ette edes huomaa, miten te samalla riistätte näiltä ihmisiltä ihmisarvon.

Olen jo lukemattomia kertoja kysynyt teiltä kirjoittaen, että miten te kehtaatte… mutta sekään kysymys ei ilmeisesti kolahda teissä mihinkään eikä sydämenne edes värähdä. Olette kuin ihmisen kuoria – vailla sydäntä ja vailla omaatuntoa.

Mieluummin olen minä vaikka kuinka sairaanakin kuin rikas ja sydämetön ihminen.

En usko enää oikeusasiamiehiin, en mihinkään virkamiehiin enkä lääkäreihin tässä yhteiskunnassa.

Välittävät ihmiset ovat poikkeuksia mitä tulee kroonista väsymysoireyhtymää sairastavien kohteluun.

Tämä on kaikille teille, joiden nimi on kieltävissä kuntoutustuki- ja eläkepäätöksissä, joita olen saanut ja teille, joiden palkkanne eteen tulisi saattaa kroonista väsymysoireyhtymää sairastavien tukiasiat kuntoon. Se on se ensimmäinen asia; vasta perusasioiden jälkeen hyövää edes puhua mitään hoidosta ja yhteiskunnan tarjoamasta kuntoutuksesta. 

Me/cfs-sairaat kyllä tekevät kuntoutuksensa eteen itse kaiken, minkä pystyvät. Tämä yhteiskunta ei tarjoa heille edes välttämättömintä toimeentuloa.

Sain pienen perinnön isäni kuoltua ja minulla oli pitkästä aikaa vara sellaisiin asioihin, mitä te pidätte itsestään selvinä: kunnollisiin kenkiin, suomalaisiin laadukkaisiin vaatteisiin…

Kesälomamatkasta junalla muutaman sadan kilometrin päähän ystävän luo jouduin luopumaan, koska matka olisi liian raskas. Pieniä parin tunnin ”lomapyrähdyksiä” jaksan. Jopa xxxx:ssa jaksoin käydä ystäväni kanssa autolla päiväseltään. Sellaisina päivinä, kun unta riittää aamukahdeksaan, saatan jopa jaksaa päivän ilman päiväunia, mutta vaakatasossa levähtäen on oltava jokainen päivä.

Kesän tuoksua, luonnosta ja kukista nauttimista te ette minulta pysty viemään. Ettekä omanarvontuntoa, vaikka passiivis-agressiivinen heitteillejättönne sitä kovasti koetteleekin.

Elämäni on yhtä itseni kuntoutusta, että olen tässäkin kunnossa.

                             xxxx=kotikaupunkini naapurikunta; haluan pitää kotikaupunkini tunnistamattomana

Kun lääkäri valehtelee ja se hyväksytään osana systeemiä

Tämän kirjoitin marraskuussa 2022. Sen jälkeen tuo Kelan ja työeläkeyhtiön 

lääkäreiden ja lakimiesten ja muutoksenhakuelinten - jopa vakuutusoikeuden -

valehtelu eli työkyvyttömän valehtelu työkykyiseksi on jatkunut jatkumistaan. 

Tämän tai vastaavia kirjoituksia olen kirjoittanut kaikille heille 

- ovatko he edes lukeneet, kun kohta on taas tullut kielteinen päätös. 

Taitaa olla liian rehellistä puhetta isoille egoille:

Kaikki sen tietävät, että työeläkeyhtiöiden ja Kelan lääkärit saavat kenenkään puuttumatta valehdella ja saavat vielä korkean palkkansa valehtelustaan. Silti tilanteen annetaan jatkua.

Se on ihmeellinen ilmiö tämä valehtelevien lääkäreiden hyväksyminen osaksi yhteiskunnan hyvinvoinnin jakajia. Että ihan luvan kanssa saa erottaa osan ihmisistä hyvinvointivaltion ulkopuolelle valehtelemalla. Sitä ei normaalilla myötäelämisen kyvyllä varustettu ihminen voi ymmärtää, että miten tämän annetaan vain jatkua ja jatkua.

Kiinnostaako näitä valehtelevia lääkäreitä pisaran vertaa se, mitä heidän valehtelunsa saa aikaan?

Kuinka paljon se stressaa ihmisiä viedessään perustoimeentulon ja sairastuttaessaan näin lisää. Kuinka nöyryyttävää työkyvyttömälle on, että tuo valehteleva lääkäri pakottaa hänetkin valehtelemaan Te-palvelulle; hänen on laitettava raksi ruutuun ”otan vastaan kokoaikatyötä” saadakseen edes sen pienen elämisen mahdollisuuden, minkä työttömyyskorvaus tuo.

ME/CFS:ssä on stressi erityisen pahasta. Ja voisiko lääkäri aiheuttaa asiakkaalleen enää pahempaa stressiä, kuin jättää hänet kokonaan välttämättömän tuen ulkopuolelle? Sen hän juuri tekee väittäessään työkyvytöntä työkykyiseksi. Sillä on hirvittävät seuraukset yksilötasolla. Ensinnäkin kielteisen eläkepäätöksen myötä sairastuin välittömästi lisää ja paljon pahemmin. Sairauslomalla olivat liki 30 vuotta vaivanneet krooninen pää- ja silmäsärky helpottaneet jonkin verran – selvästi yhteiskunnan tarjoamalla avulla oli merkitystä, vaikka sitä olikin pitänyt odottaa melkein 30 vuotta.

Sairauslomalla keskityin luottamaan, että oikeasti vihdoin saan apua, kun on uusi suosituskin. Kielteisen päätöksen myötä koko kehon ja varsinkin pään ja silmien kipuilu on sietämätöntä. Se on sietämätöntä varsinkin aamuyöllä, jolloin normaalisti jatkaisin unia WC:ssä käynnin jälkeen, mutta nyt en saa unta, kun mielessä pyörii vain työeläkeyhtiön ja Kelan lääkärit, että millaisia ihmishirviöitä he oikein ovat, kun aiheuttavat ihmisille tällaista. Vain hirviölääkäri kykenee vetoamaan lakiin ja lain reunaehtoihin evätessään eläkkeen työkyvyttömältä. Valvominen ja huonosti nukuttu yö saavat minut moninkerroin sairaammaksi kuin mitä olisin rauhallisen ja luottavaisen levon jälkeen. Ja tottakai monin kerroin työkyvyttömäksi.

Epäoikeudenmukaisuuden kokeminen taholta, jonka oikeasti kuuluisi auttaa, aiheuttaa ymmärrettävästi valtavaa ahdistusta ja voisi viedä viimeisenkin elämänilon. Paitsi, että ME/CFS-sairaana olen jo niin tottunut halveksivaan asenteeseen lääkäreiden taholta, että en suostu enää alistumaan ja haen elämän ilon pienistä ilmaisista asioista kaiken kivunkin keskellä – tietäen, että alistuminen ei ole ratkaisu. Ja tähän ME/CFS-potilaiden kaltoinkohteluun on nyt saatava ratkaisu Suomessa. Kaltoinkohtelu ei ole enää vaihtoehto. Ei vain ole!!

Ymmärtääkö tuo valehteleva lääkäri tekonsa seurauksia? Jos hän ymmärtää ja silti toimii noin, hän on täysin sopimaton lääkäriksi. Koko systeemi on täysin epäeettinen, kun se käyttää lääkärin arvovaltaa noin käsittämättömän väärin. Se, että ihmisten kaltoinkohtelulla on näillä vakuutuslääkäreillä pitkät perinteet, ei tee siitä yhtään hyväksytympää. Päinvastoin; pitäisi ymmärtää, että ajat ovat muuttuneet eikä tuollainen lääkärin vallankäyttö ole enää tätä päivää millään muotoa.

Elämme kuitenkin jo näin pitkällä 2000-lukua. Minusta valehtelevien lääkäreiden toiminta sopisi paremmin pimeälle keski-ajalle kuin nykypäivään. Mikä on tällaisten lääkäreiden oman hyvinvoinnin laita? Tuoko valehtelulla eläminen itselle pitemmällä tähtäimellä hyvinvointia. En oikein usko. Ihmisen on elettävä omien tekojensa varjossa vielä eläkkeelläkin. Millä tulikaan suuri eläke tienattua; valehtelulla ja epärehellisyydellä...

Potilaan vai järjestelmän vastuu?

Kirjoitin alla olevan kirjoitukseni 27.1.2025 uusimpaan valitukseeni Työeläkeyhtiölle, joka sentään otti nyt toisella kierroksella asian uudelleen käsittelyyn valitukseni myötä eikä toistaiseksi ole laittanut sitä eteenpäin muutoksenhakulautakunnalle. 

Nyt odotan jännittyneenä heidän uutta päätöstään. Se hetki on aina kauhea, kun tulee viesti, että päätös on tullut. Olen optimistisena ja ihmisiin luottavana aina toiveikas; siksi tilanne on jännittävä ja pettymys karvas, kun saa lukea kielteisen päätöksen. Kelan päätöksen vuoksi sairastuin alkuvuodesta todella pahasti.

Lääkärit riitelevät keskenään me/cfs-sairaudesta, onko se psykosomaattista vai löytyykö sille biologisia elimellisiä syitä. Potilaana se tuntuu lähinnä typerälle pikku poikien nahistelulle, jossa itse pääasia unohtuu, eli potilas ja hänelle avun tai edes sosiaaliturvan tarjoaminen itsestään selvänä ihmisoikeutena:

...Te laitatte asiakkaanne vastuulle kaiken tuon, sen sijaan että hetken edes pysähtyisitte sen asian äärelle, että entä jos lääketiede ei olekaan vielä kaikkitietävä ja kaikki syyt sairastamiselle ymmärtävä ja löytävä. Eli toisin sanoen kantaisitte oman vastuunne. Ja entä sitten jos oireiluni olisikin psyykkistä; miten se oikeuttaa teidät kohtelemaan minua niin, että sivuutatte kertomani kokonaan? Ja miten se oikeuttaa koko tämän valitusorganisaation aina vakuutusoikeutta myöten tekemään saman?

Te laitatte minut täysin eriarvoiseen asemaan niiden potilaiden kanssa, joilla on diagnosoitu masennus. Ei heilläkään ole fysiologista syytä sairastamiselle – ja oireilu voi olla hyvin pitkälle samanlaista?

Mihin lakiin te voitte oikeasti vedota ihmisten eriarvoistamisen?

Niin kuin Työeläkeyhtiön päätöksessä kirjoitatte perusteluissanne, stressi pahentaa oireiluani. Sen sentään myönnätte, mutta ette osaa kuitenkaan tehdä siitä sitä johtopäätöstä, kuinka valtavan stressin itse aiheutatte minulle.

Ymmärrättekö te sitä, että stressi toimeentulosta on suurimpia stressin aiheuttajia? Ehkä olette unohtaneet sen, koska olette itse niin isotuloisia. Voitte kuitenkin virkistää muistianne selvittämällä kuinka paljon stressiin liittyen on tehty tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittavat stressin vaarallisuuden. 

Ammattiosaamiseenne tulisi kuulua myös perehtyminen päivän politiikkaan ja siihen, kuinka työtön tulee kohdatuksi Te-palvelussa ja kuinka järkyttävän stressaavaa on olla ”työkykyisen” statuksella työkyvyttömänä, tai jos vaikka olisi edes osa-työkykyinen. Tämä kaikki tulisi teidän työssänne tietää; miten ihmeessä voi tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä, jos ei tiedä mitään päätöstensä kohteiden elämästä?

Ja tietysti te olette perillä krooniseen väsymysoireyhtymään liittyvistä uusimmista tieteellisistä tutkimuksista ja ymmärrätte PEM-oireet, kun kerran näiden ihmisten elämästä päätätte.

Eihän työtänsä voi tehdä ilman tietojensa päivitystä ja ajan hermolla olemista. Tai no, näköjään voi. Mutta haluatteko todella olla noin tietämättömiä? Ja leikkiä lisäksi, ettei Duodecimissa mitään Hyvä käytäntö -konsensussuositusta helmikuussa 2021 julkaistukaan.

Kukaan ei vastaa selvään kysymykseeni

Suomessa me/cfs-sairas on tässä Kelan ja työeläkeyhtiöiden valituselinsysteemissä kuin liukuhihnalla. Päätös on tehty jo etukäteen; ihan sama, mitä kerrot ja mikä on oikeasti tilanteesi. Tässä on pari esimerkkiä liitteistäni valituselimille, kun olen tiedustellut heiltä, miten he haluavat minun todistavan työkyvyttömyyteni, kun kokemus kuitenkin on, että mikään lääkärin B-lausuntokaan ei kelpaa. Niiden hankkiminen ei sitä paitsi ole ilmaista, eikä huonoimmassa kunnossa ollessa jaksa lääkäriin edes lähteä. Mitään vastausta en ole KOSKAAN saanut:

Tilanteeni 5.7.2023:

Covidin myötä minulle tuli erittäin paha yskä, joka nyt jatkuu neljättä viikkoa. Se pelkästään tekisi minut työkyvyttömäksi. Yskänpuuskat ovat pahimmillaan hinkuyskämäisiä, niin että ne yökkäyttävät. Minulla on kuitenkin vuosikymmenien mittainen kokemus yskieni hoidosta, niin tiedän, että sen vuoksi on turha mennä lääkäriin. Ja yskä on kuitenkin helpottamaan päin.

Covidin pahimman vaiheen (jouduin syömään maksimimäärän parasetamolia kipuihin 3-4 vrk) jälkeen aktivoituivat nivelvaivat: ensin vasen ranne ja kun se parani, niin nyt on ollut monta päivää oikea ranne sen verran kipeä, että se vaikeuttaa käden normaalia käyttöä (purkkien aukaisut, ovien aukaiseminen ym. kiertoliikkeet, olen oikeakätinen).

Rannevaivat pelkästään ovat tehneet käsien voimaa vaativan yrittäjän työn mahdottomaksi jo kauan sitten.

Uupumus on tietysti covidin myötä ollut moninkertainen. Keväinen kaatumisen jälkeinen selkäkipu myös aktivoitui.

Tiedän, että moni muu ihminen ramppaisi jatkuvasti lääkärissä sillä määrällä vaivoja, mitä minulla on ja on ollut. En kuormita turhaan terveydenhuoltosysteemiä, kun siitä ei minun tapauksessani ole apua ollut.

27.7.2023:

Ihan niinkuin ei minulla olisi tarpeeksi vaivoja jo muutenkin, niin meninpä sitten kaatumaan 17.4. omalla takapihallani viimeiseen jäätikönreunaan, joka ei vielä ollut sulanut. Loukkasin selkäni pahasti – tai ensin tuntui, että todella pahasti; kivusta päätellen ensin pelkäsin, että olisi tullut välilevynpullistuma. 

Aloin tietysti oman ymmärrykseni mukaisesti selkääni varovasti liikutella ja kuntouttaa, että ensinnäkin selviää kuinka pahasti se meni rikki. Totesin, että pitkät selkälihakset olivat menneet keskiselässä ihan ramppiin ja kivikoviksi. Mobilisointi sen mitä itse käsilläni yletin ja venyttelyt tuntuivat auttavan ja oli pakkokin niitä tehdä, että pääsin edes sängystä ylös.

Vasta puolentoista viikon päästä siitä 27.4. menin terveyskeskuslääkäriin, koska halusin selvittää lääkäriltä, kannattaisiko selkä kuvata. Lääkärin mukaan selässäni ei ole välilevynpullistumaa eikä sitä kannattanut kuvata. Hän määräsi kipulääkettä. 

Selkä parani vähitellen paremmaksi ja elämäni oli yhtä selän omaehtoista kuntoutusta monta viikkoa. Vähäisempi kipu siihen jäi, koska keskiselässä tuntuu olevan kestojumi siinä pahimmassa kohdassa, mikä kaatuessa tuli.

Korona ja makaaminen monta päivää melkein 23 h/vrk teki sen, että selkä äityi taas samalla tavalla kipeäksi kuin se oli ollut muutama viikko kaatumisen jälkeen. Välillä se on parempi, mutta rasittuu todella vähästä.

Selästä en tahdo muistaa edes kertoa, koska muutenkin sen venyttely on minulle niin arkipäivää ilman sitä kaatumistakin. Yöllä vessassa käynnin jälkeenkin usein venyttelen selkää ja vähän liikuttelen, ennen kuin voin alkaa taas nukkua. Jäykistyessään se kipeytyy ja venyttely ja liike vetreyttävät.

On tosi huono asia selälleni ja koko terveydelleni, etten ole nyt moneen vuoteen jaksanut käydä missään tanssiharrastuksessa edes kerran viikossa. Se pitäisi selkäni kunnossa. Jos tämä meidän yhteiskuntamme terveydenhuolto- ja tukisysteemi toimisi oikein, se antaisi minulle tarvittavan taloudellisen tuen kerjäämättä ja alistamatta ja kannustaisi minua kuntoutumaan. 

Sen sijaan, että se aiheuttaa tuen eväämisillä sellaisen pelon, ettei edes uskalla harkita kuntouttavaan harrastustoimintaan menoa, koska systeemi osoittaa, että ihmisen pitäisi olla lähes kuollut ennen työkyvyttömyyseläkkeen saantia.

Kunpa tämän systeemimme ylläpitäjät tietäisivät ja ymmärtäväisivät mitä he tekevät, kun he passivoivat ihmisen evätessään välttämättömiä tukia ja pakottavat ihmisen todistamaan yhä uudelleen työkyvyttömyyttään ja tällä toiminnalla sairastuttavat lisää, koska ihmisellä tulee tunne, että pitäisi tehdä aina vain vähemmän ja olla aina vain sairaampi, että saisi edes yhteiskunnan tuen. Tämä on silkkaa hulluutta.

Naurattaisi, jos ei itkettäisi se, että xxxxx:n poliklinikkaakin kehdataan kutsua kuntoutustutkimuspoliklinikaksi, kun pisaraakaan siellä ei kuntoutettu vaan päinvastoin.

Ja sitten muka Helsingissä kehitellään jotain psykofyysisiä ihmisen aktivoimisjuttuja me/cfs-sairaille, kun vuosikymmenet on ensin evätty heiltä kaikki tuki ja päinvastoin passivoitu – koska avun kieltäminen passivoi eniten lamaannuttaessaan, ellei sairaus sitten itsessään ole jo täysin lamaannuttanut.. Voi hyvät hyssyrät, milloin tämä hulluus loppuu?