Olen kirjoittanut alla olevan kirjoitukseni Vakuutusoikeudelta kielteisen kuntoutustuki- ja eläkepäätöksen saatuani 3.7.2024, klo 4.45.
Aamuyöllä, niin kuin niin monta kertaa, kun tämä yksilöön kohdistuva yhteiskunnallinen kiusaaminen menee unen laatuun ja saa ahdistuneena heräilemään aamuyöstä:
Olen yrittänyt keskittyä hyviin asioihin elämässä, mutta se on vaikeaa varsinkin aamuyöstä kun herään otsa- ja nenäontelot ja koko keho kipeänä. Silloin te työtänne tekevät ihmiset tulette mieleeni.
Te kaikki työeläkeyhtiön ihmisistä lähtien, jotka ette välitä vaan jätätte vuodesta toiseen yhden ihmisryhmän heitteille Suomessa – kroonista väsymysoireyhtymää sairastavat.
Te ette muista palkkapäivänänne, että me/cfs-sairaiden osalta jätitte työnne tekemättä. Te ette edes huomaa, miten te samalla riistätte näiltä ihmisiltä ihmisarvon.
Olen jo lukemattomia kertoja kysynyt teiltä kirjoittaen, että miten te kehtaatte… mutta sekään kysymys ei ilmeisesti kolahda teissä mihinkään eikä sydämenne edes värähdä. Olette kuin ihmisen kuoria – vailla sydäntä ja vailla omaatuntoa.
Mieluummin olen minä vaikka kuinka sairaanakin kuin rikas ja sydämetön ihminen.
En usko enää oikeusasiamiehiin, en mihinkään virkamiehiin enkä lääkäreihin tässä yhteiskunnassa.
Välittävät ihmiset ovat poikkeuksia mitä tulee kroonista väsymysoireyhtymää sairastavien kohteluun.
Tämä on kaikille teille, joiden nimi on kieltävissä kuntoutustuki- ja eläkepäätöksissä, joita olen saanut ja teille, joiden palkkanne eteen tulisi saattaa kroonista väsymysoireyhtymää sairastavien tukiasiat kuntoon. Se on se ensimmäinen asia; vasta perusasioiden jälkeen hyövää edes puhua mitään hoidosta ja yhteiskunnan tarjoamasta kuntoutuksesta.
Me/cfs-sairaat kyllä tekevät kuntoutuksensa eteen itse kaiken, minkä pystyvät. Tämä yhteiskunta ei tarjoa heille edes välttämättömintä toimeentuloa.
Sain pienen perinnön isäni kuoltua ja minulla oli pitkästä aikaa vara sellaisiin asioihin, mitä te pidätte itsestään selvinä: kunnollisiin kenkiin, suomalaisiin laadukkaisiin vaatteisiin…
Kesälomamatkasta junalla muutaman sadan kilometrin päähän ystävän luo jouduin luopumaan, koska matka olisi liian raskas. Pieniä parin tunnin ”lomapyrähdyksiä” jaksan. Jopa xxxx:ssa jaksoin käydä ystäväni kanssa autolla päiväseltään. Sellaisina päivinä, kun unta riittää aamukahdeksaan, saatan jopa jaksaa päivän ilman päiväunia, mutta vaakatasossa levähtäen on oltava jokainen päivä.
Kesän tuoksua, luonnosta ja kukista nauttimista te ette minulta pysty viemään. Ettekä omanarvontuntoa, vaikka passiivis-agressiivinen heitteillejättönne sitä kovasti koetteleekin.
Elämäni on yhtä itseni kuntoutusta, että olen tässäkin kunnossa.
xxxx=kotikaupunkini naapurikunta; haluan pitää kotikaupunkini tunnistamattomana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti