Kuinka suuren häpeän jättää se, että hylkäsimme vanhuksemme?

 Lisäys syyskuun 2022 kirjoitukseeni, jota päivitin useampaan kertaan ja myös vielä kesäkuussa 2025. Kirjoitus koskee laajemminkin terveydenhoitoamme kuin vain vanhuksia:

Matkalla potilaiden ja lääkäreiden väliseen aitoon vuorovaikutukseen: Potilaat aktiivisiksi toimijoiksi oman hoitonsa suhteen

Huomaan kirjoittaneeni otsikon me-muodossa, vaikka itse en ole vanhuksiani hylännyt. Tuosta kirjoitusasusta huomaan kuitenkin edelleenkin tuntevani, että olen tähän yhteiskuntaan osallinen, vaikka Kela, vakuutusyhtiö, Työeläkeasiain muutoksenhakulautakunta, Sosiaaliturva-asiain muutoksenhakulautakunta ja Vakuutusoikeus kilvan pudottavat minut sivuun, niin kuin en laisinkaan olisi osa yhteiskuntaa ja sen hyväksi toiminut. 

Objektiivinen vai subjektiivinen?

Työeläkeyhtiön kielteisessä päätöksessä lukee näin: "Eläkeratkaisu perustuu objektiiviseen työkyvyn arvioon, ei muutoksenhakijan subjektiivisiin kokemuksiin."

Naurattaisi ihan tuo objektiivinen tässä  - jos naurattaisi. Väitän, että nämä päätöksiään objektiiviseksi väittävät vasta subjektiivisia ovatkin. Heillä on tietty totuttu kaava mielessään, jota he noudattavat, eivätkä osaa sitä kyseenalaistaa. He ajavat subjektiivisesti vain työnantajansa etua ja totuttua kaavaa - kuntoutustukea tai työkyvyttömyyseläkettä hakevista ihmisistä piirun vertaa välittämättä.

Näillä Kelan, työeläkeyhtiöiden, muutoksenhakulautakuntien ja vakuutusoikeuden työntekijöillä on subjektiivinen käsitys - ei objektiivinen - siitä, että me/cfs-sairaalla ei ole ihmisarvoa eikä kykyä määritellä itse, mitä hän kykenee tekemään ja mitä ei. Vaikka itsensä kuuntelu, ettei aiheuta PEM-oireita, on se oleellinen osa kuntoutumista. Ja ainoa hoito; mutta senkin nämä lääkärit ja lakimiehet estävät - tai yrittävät estää. 

Mikä muu kuin subjektiivinen käsitys näillä työntekijöillä on itsestään silloin, kun he itse ovat kipeitä?

Kerron esimerkin. Jos työntekijällä on flunssaisena subjektiivinen kokemus siitä, että hän ei ole nyt työkuntoinen, mutta hän yrittää ajatella objektiivisesti työnantajansa ja koko yhteiskunnan etua kuvitellen oman työpanoksensa olevan niin tärkeä, että töihin on pakko mennä. Hän jättää subjektiivisen kokemuksen siis huomioimatta ja raahautuu töihin. Sillä seurauksella, että hän saa sydänlihastulehduksen ja joutuu kuukausiksi sairauslomalle.

Olisiko oikeasti objektiivinen näkemys sittenkin ollut jäädä sairastamaan flunssa rauhassa kotiin ja palata töihin terveenä? Tässä kohdin asiansa osaava lääkäri osaa yhdistää, että me/cfs-sairaan vertaaminen flunssaiseen ihmiseen on validi, koska me/cfs-sairaalla on jatkuvasti oireita, jotka työkykyä rajoittavuudessaan on verrattavissa pitkään jatkuneeseen uuvuttavaan flunssaan.

Turhaan tätäkään työeläkeyhtiön ihmiselle tai Kelan johtavalle ylilääkärille selitän. Hän ei halua ymmärtää. Tai jos hän ymmärtää, niin hän ilmeisesti haluaa kiusata oman arvovaltansa nojalla ihmisiä.

Kysyn kuitenkin tuolta objektiivisuutta hakevalta päätöksentekijältä, että mikä muu arvio kuin subjektiivinen, voi olla esim. masennuksen selvittelyyn tarkoitettua lomaketta täytettäessä. Tai yleisesti käytetyssä kipuarviossa numerosta 1-10. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Millä perusteella työeläkeyhtiöiden lääkäreillä on oikeus arvioida ihmistä ilman, että ihmisen subjektiivinen käsitys terveydestään ja omasta jaksamisestaan huomioidaan? 

Voisin jatkaa tästä ihmisoikeuksilla ja peustuslailla ja rikosoikeudella, mutta se ei ole minun tehtäväni. Se on minun Suomessani jonkun sellaisen tehtävä, joka tämän asian ottaa todesta ja hoidettavakseen. Koska tällainen ihmisoikeuksien loukkaaminen lääkäreiden taholta ei voi jatkua.

Luulisi olevan näille lääkäreille monin kerroin nolompaa, että ulkopuoliset puuttuvat heidän laiminlyönteihinsä, kuin että he sen sijaan itse alkaisivat toimia inhimillisesti ihan vain siksi, että haluavat olla inhimillisiä ja se on ihmisen perustarve, kun peilisolut toimivat. Mutta sokeus omaan "objektiivisuuteen" on ilmeisen syvällä.

Ja hyvin ilmeisesti peilisolut eivät näillä päättäjillä toimi niin kuin pitäisi.

Täydellinen rikos

Täydellinen on sellainen rikos, jossa rikoksen tekijä nauttii yhteiskunnallisen asemansa tuomasta arvovallasta ja on lakimiesten ja oikeuslaitoksen suojelussa. Tämä täydellinen rikollinen saa korkeaa palkkaa rikoksistaan.

Hän on kovettanut sydämensä niin, ettei hän myönnä edes itselleen rikostaan, saati uhreilleen.

Hänellä on kymmeniä rikoskumppaneita, jotka kaikki suojelevat ja pönkittävät toisiaan.

Täydellisessä rikoksessa ei näin ollen tarvitse pelätä kiinnijäämistä ja vastuuseen joutumista.

Puhunko Italian mafiasta. En, vaan suomalaisten työeläkeyhtiöiden, Kelan, muutoksenhakulautakuntien ja vakuutusoikeuden  lääkäreistä ja lakimiehistä.

Ei uupuneen hoito ole mitään rakettitiedettä

Vielä piti nousta kirjoittamaan lääkäreille kello yksi yöllä kesken unien: 

Ei uupuneen tärkein hoito ole mitään rakettitiedettä. Ensimmäinen ja tärkein asia on riittävän levon mahdollistaminen.

Riittävä lepo ei mahdollistu, jos ihminen pakotetaan töihin. 

Riittävä lepo ei mahdollistu, jos ihmiselle valehdellaan tämän olevan työkykyinen, vaikka hän ei sitä tosiasiassa ole. 

Kuulostaako rakettitieteeltä? Ei minusta.

Miten sitä ei sitten korkeasti koulutettu lääkäri tai lakimies ymmärrä?

Miten sitä ei ymmärrä edes Kelan johtava ylilääkäri?

Sitä minä en ymmärrä!

Kela paitsi nöyryyttää pahimmalla tavalla ihmisiä - pakottaminen Te-palvelun asiakkaaksi tai toimeentuloluukulle on uupuneelle kidutusta - mutta myös samalla häpäisee koko lääketieteen ja lääkäreiden arvovallan. 

Se arvovalta on minun ja monen muun silmissä jo murentunut aavikon hiekaksi ja pölyksi. Vastuun pakoilu ja potilaiden kiusaaminen ovat sen arvovallan tappaneet.

Miten geriatria oikeasti vastaisi vanhusten tarpeisiin?

Äidilläni olisi geriatrille aika yliopistolliseen sairaalaan. Emme ole tarkoituksella laittaneet menoa ylös muistisairaan äitini seinäkalenteriin, johon merkkaamme aina, jos on joku tulossa käymään tai on joku meno. Tarkoituksella siksi, että hän hermoilisi ja itkisi asiaa etukäteen kaikki ne viikot ja kuukaudet, kun asia on tiedossa.

Geriatreilla käynneistä on jäänyt tosi ikävät muistot, niin veljelläni kuin minulla - ja äidillä, jos nyt enää niitä muistaa. Geriatrinhan kuuluisi tutkia vanhusta kokonaisvaltaisesti, mutta jää tunne, että tutkitaan vain muistia. Se jää ensinnäkin mieleen, koska se tuntuu niin vastenmieliseltä vanhuksen kiusaamiselta ja siihen käytetään vastaanotolla suuri osa ajasta.

Se on nöyryyttävää vanhukselle - ainakin näissä vanhempieni tapauksessa se on sitä ollut. Isä piti aikanaan huijata geriatrin vastaanotolle - sitä kadun vieläkin, vaikka tiedän, että vaihtoehtoja ei ollut. Äiti taas on  jännittänyt omaa geriatrille menoaan niin, että se on vaikuttanut jo yöuniinkin viikkoja ennen käyntiä. 

Viimeksi jäi mieleen tylyn oloinen hoitaja, jolla käytiin ennen lääkäriin menoa. Hän jututti minua hetken ennen kuin äiti jäi yksin haastateltavaksi. Hoitajan tylyyteen vaikutti varmasti kiire ja aikataulut, kun äiti, joka on muuten hiljainen ihminen, innostui kertoilemaan kaikenlaista, mikä ei kuulunut tutkimuksen kuvaan.

Kun ihmisen toimintakykyä häiritsee eniten lonkat, ne jäävät sivuosaan. Niitä huomioidaan tasan tarkkaan parasetamoli-reseptin verran. Nuori terveyskeskuslääkäri - joka oli kandi - ei määrännyt viimeksi röntgeniä, vaikka siitä puhuimme, joten tilanteen vakavuutta emme siis oikein edes tiedä muusta, kuin siitä, ettei äitini halua lähteä enää ulos ollenkaan ja sisällä liikkuminen huononee koko ajan. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi jännittää omasta tai hauraan vanhuksen puolesta, että kuinka kauan tämä vielä pääsee jaloillaan itse vessaan... 

Edellisistä röntgenkuvista, joissa kulumat ja nivelrikot on todettu, on jo monen monta vuotta. Enkä muista tutkiko viimeksi geriatri lonkkia. Joka tapauksessa ainut apu, mitä lonkkiin on saatu, on parasetamoli, jota lääkäri on kohottanut 500 mg:sta 1000 mg:aan.

Yksityislääkäri kirjoitti äidille reseptin Vivomoa, kun veljeni käytti äitiä kalliilla vastaanotolla lonkkien vuoksi ja vahvemman kipulääkkeen saamiseksi. Vasta myöhemmin huomasin, että resepti oli kirjoitettu vain 1-2 kuukaudeksi, riippuen siitä, ottaako vuorokaudessa yhden vai kaksi tablettia. Jäin ihmettelemään, että kiinnostiko tuotakaan lääkäriä mikään muu kuin oma palkkapussi. Kuvitteliko hän, että pystymme raahaamaan 90-vuotiasta äitiämme lääkäriin joka kuukausi? 

Kuka kertoisi lääkäreille tosielämästä? No, itse ainakin tässä yritän tehdä osani...

Vuosia olen yrittänyt saada vanhempieni tilannetta helpommaksi - tai nyt äidin tilannetta, kun isää ei enää ole. Äidille toimiva apu ei ole tullut yhteiskunnan palveluista tai lääkäriltä; se on tullut aivan muualta, mutta paljolti siksi, että äidillä on säästöjä ja vara maksaa kotiin tulevasta avusta. 

Äiti on tehnyt elämäntyönsä sairaalassa työskennellen ja ollut saattamassa eräänkin kuolevan potilaan. Potilaat ovat hänestä pitäneet hänen lempeytensä vuoksi. Kyllä hän ansaitsee loppuelämänsä niin paljon lempeyttä osakseen kuin se on mahdollista. Pienellä perushoitajan eläkkeellä lempeääkin palvelua voi onneksi edes hitusen ostaa, kun ihminen on elänyt elämänsä säästäen.

Eikä yhtään nöyryyttämistä enää!

Haluatteko te viedä uskon ihmiseen ja ihmisyyteen?

Olen kirjoittanut alla olevan kirjoitukseni Vakuutusoikeudelta kielteisen kuntoutustuki- ja eläkepäätöksen saatuani 3.7.2024, klo 4.45.

Aamuyöllä, niin kuin niin monta kertaa, kun tämä yksilöön kohdistuva yhteiskunnallinen kiusaaminen menee unen laatuun ja saa ahdistuneena heräilemään aamuyöstä:

Olen yrittänyt keskittyä hyviin asioihin elämässä, mutta se on vaikeaa varsinkin aamuyöstä kun herään otsa- ja nenäontelot ja koko keho kipeänä. Silloin te työtänne tekevät ihmiset tulette mieleeni.

Te kaikki työeläkeyhtiön ihmisistä lähtien, jotka ette välitä vaan jätätte vuodesta toiseen yhden ihmisryhmän heitteille Suomessa – kroonista väsymysoireyhtymää sairastavat.

Te ette muista palkkapäivänänne, että me/cfs-sairaiden osalta jätitte työnne tekemättä. Te ette edes huomaa, miten te samalla riistätte näiltä ihmisiltä ihmisarvon.

Olen jo lukemattomia kertoja kysynyt teiltä kirjoittaen, että miten te kehtaatte… mutta sekään kysymys ei ilmeisesti kolahda teissä mihinkään eikä sydämenne edes värähdä. Olette kuin ihmisen kuoria – vailla sydäntä ja vailla omaatuntoa.

Mieluummin olen minä vaikka kuinka sairaanakin kuin rikas ja sydämetön ihminen.

En usko enää oikeusasiamiehiin, en mihinkään virkamiehiin enkä lääkäreihin tässä yhteiskunnassa.

Välittävät ihmiset ovat poikkeuksia mitä tulee kroonista väsymysoireyhtymää sairastavien kohteluun.

Tämä on kaikille teille, joiden nimi on kieltävissä kuntoutustuki- ja eläkepäätöksissä, joita olen saanut ja teille, joiden palkkanne eteen tulisi saattaa kroonista väsymysoireyhtymää sairastavien tukiasiat kuntoon. Se on se ensimmäinen asia; vasta perusasioiden jälkeen hyövää edes puhua mitään hoidosta ja yhteiskunnan tarjoamasta kuntoutuksesta. 

Me/cfs-sairaat kyllä tekevät kuntoutuksensa eteen itse kaiken, minkä pystyvät. Tämä yhteiskunta ei tarjoa heille edes välttämättömintä toimeentuloa.

Sain pienen perinnön isäni kuoltua ja minulla oli pitkästä aikaa vara sellaisiin asioihin, mitä te pidätte itsestään selvinä: kunnollisiin kenkiin, suomalaisiin laadukkaisiin vaatteisiin…

Kesälomamatkasta junalla muutaman sadan kilometrin päähän ystävän luo jouduin luopumaan, koska matka olisi liian raskas. Pieniä parin tunnin ”lomapyrähdyksiä” jaksan. Jopa xxxx:ssa jaksoin käydä ystäväni kanssa autolla päiväseltään. Sellaisina päivinä, kun unta riittää aamukahdeksaan, saatan jopa jaksaa päivän ilman päiväunia, mutta vaakatasossa levähtäen on oltava jokainen päivä.

Kesän tuoksua, luonnosta ja kukista nauttimista te ette minulta pysty viemään. Ettekä omanarvontuntoa, vaikka passiivis-agressiivinen heitteillejättönne sitä kovasti koetteleekin.

Elämäni on yhtä itseni kuntoutusta, että olen tässäkin kunnossa.

                             xxxx=kotikaupunkini naapurikunta; haluan pitää kotikaupunkini tunnistamattomana

Kun lääkäri valehtelee ja se hyväksytään osana systeemiä

Tämän kirjoitin marraskuussa 2022. Sen jälkeen tuo Kelan ja työeläkeyhtiön 

lääkäreiden ja lakimiesten ja muutoksenhakuelinten - jopa vakuutusoikeuden -

valehtelu eli työkyvyttömän valehtelu työkykyiseksi on jatkunut jatkumistaan. 

Tämän tai vastaavia kirjoituksia olen kirjoittanut kaikille heille 

- ovatko he edes lukeneet, kun kohta on taas tullut kielteinen päätös. 

Taitaa olla liian rehellistä puhetta isoille egoille:

Kaikki sen tietävät, että työeläkeyhtiöiden ja Kelan lääkärit saavat kenenkään puuttumatta valehdella ja saavat vielä korkean palkkansa valehtelustaan. Silti tilanteen annetaan jatkua.

Se on ihmeellinen ilmiö tämä valehtelevien lääkäreiden hyväksyminen osaksi yhteiskunnan hyvinvoinnin jakajia. Että ihan luvan kanssa saa erottaa osan ihmisistä hyvinvointivaltion ulkopuolelle valehtelemalla. Sitä ei normaalilla myötäelämisen kyvyllä varustettu ihminen voi ymmärtää, että miten tämän annetaan vain jatkua ja jatkua.

Kiinnostaako näitä valehtelevia lääkäreitä pisaran vertaa se, mitä heidän valehtelunsa saa aikaan?

Kuinka paljon se stressaa ihmisiä viedessään perustoimeentulon ja sairastuttaessaan näin lisää. Kuinka nöyryyttävää työkyvyttömälle on, että tuo valehteleva lääkäri pakottaa hänetkin valehtelemaan Te-palvelulle; hänen on laitettava raksi ruutuun ”otan vastaan kokoaikatyötä” saadakseen edes sen pienen elämisen mahdollisuuden, minkä työttömyyskorvaus tuo.

ME/CFS:ssä on stressi erityisen pahasta. Ja voisiko lääkäri aiheuttaa asiakkaalleen enää pahempaa stressiä, kuin jättää hänet kokonaan välttämättömän tuen ulkopuolelle? Sen hän juuri tekee väittäessään työkyvytöntä työkykyiseksi. Sillä on hirvittävät seuraukset yksilötasolla. Ensinnäkin kielteisen eläkepäätöksen myötä sairastuin välittömästi lisää ja paljon pahemmin. Sairauslomalla olivat liki 30 vuotta vaivanneet krooninen pää- ja silmäsärky helpottaneet jonkin verran – selvästi yhteiskunnan tarjoamalla avulla oli merkitystä, vaikka sitä olikin pitänyt odottaa melkein 30 vuotta.

Sairauslomalla keskityin luottamaan, että oikeasti vihdoin saan apua, kun on uusi suosituskin. Kielteisen päätöksen myötä koko kehon ja varsinkin pään ja silmien kipuilu on sietämätöntä. Se on sietämätöntä varsinkin aamuyöllä, jolloin normaalisti jatkaisin unia WC:ssä käynnin jälkeen, mutta nyt en saa unta, kun mielessä pyörii vain työeläkeyhtiön ja Kelan lääkärit, että millaisia ihmishirviöitä he oikein ovat, kun aiheuttavat ihmisille tällaista. Vain hirviölääkäri kykenee vetoamaan lakiin ja lain reunaehtoihin evätessään eläkkeen työkyvyttömältä. Valvominen ja huonosti nukuttu yö saavat minut moninkerroin sairaammaksi kuin mitä olisin rauhallisen ja luottavaisen levon jälkeen. Ja tottakai monin kerroin työkyvyttömäksi.

Epäoikeudenmukaisuuden kokeminen taholta, jonka oikeasti kuuluisi auttaa, aiheuttaa ymmärrettävästi valtavaa ahdistusta ja voisi viedä viimeisenkin elämänilon. Paitsi, että ME/CFS-sairaana olen jo niin tottunut halveksivaan asenteeseen lääkäreiden taholta, että en suostu enää alistumaan ja haen elämän ilon pienistä ilmaisista asioista kaiken kivunkin keskellä – tietäen, että alistuminen ei ole ratkaisu. Ja tähän ME/CFS-potilaiden kaltoinkohteluun on nyt saatava ratkaisu Suomessa. Kaltoinkohtelu ei ole enää vaihtoehto. Ei vain ole!!

Ymmärtääkö tuo valehteleva lääkäri tekonsa seurauksia? Jos hän ymmärtää ja silti toimii noin, hän on täysin sopimaton lääkäriksi. Koko systeemi on täysin epäeettinen, kun se käyttää lääkärin arvovaltaa noin käsittämättömän väärin. Se, että ihmisten kaltoinkohtelulla on näillä vakuutuslääkäreillä pitkät perinteet, ei tee siitä yhtään hyväksytympää. Päinvastoin; pitäisi ymmärtää, että ajat ovat muuttuneet eikä tuollainen lääkärin vallankäyttö ole enää tätä päivää millään muotoa.

Elämme kuitenkin jo näin pitkällä 2000-lukua. Minusta valehtelevien lääkäreiden toiminta sopisi paremmin pimeälle keski-ajalle kuin nykypäivään. Mikä on tällaisten lääkäreiden oman hyvinvoinnin laita? Tuoko valehtelulla eläminen itselle pitemmällä tähtäimellä hyvinvointia. En oikein usko. Ihmisen on elettävä omien tekojensa varjossa vielä eläkkeelläkin. Millä tulikaan suuri eläke tienattua; valehtelulla ja epärehellisyydellä...