Käytimme veljeni kanssa eilen äitiä tk-lääkärissä. Se on vaativa operaatio meille läheisille ensinnäkin saada äiti sinne lääkäriin. Meiltä ei kukaan kysy, jaksammeko. Vastuu vanhuksista on tässä yhteiskunnassa nykyään usein KOKONAAN vanhuksen läheisillä. Ainakin silloin kun kivusta vaikertava muistisairas 91-vuotias vanhus edelleen pystyy leipomaan ja laittamaan ruokaa.
Ei siihen apua tai palveluseteliä saa, vaikka vanhus kuinka usein tahansa löisi kyynärpäänsä verille kotona törmäillessään. Ainoa apu, mitä yhteiskunta on tarjonnut, on turvapuhelin, josta tulee "turvattomuuspuhelin", kun vanhus ei saa edes selvää huonokuuloisena, että puhuuko turvapuhelinpömpelin kaiuttimessa automaattivastaaja vai ihminen.
Ei siihenkään saa apua, jos läheisellä tätä kaikkea seuratessa myötätuntoisena ihmisenä särkyy sydän; että miten tämä kaikki on mahdollista? Hyvinvointiyhteiskunnaksiko joku tätä vielä kutsuu?!?!
No, sitten siihen lääkärissä käyntiin. Lista äidin asioista oli pitkä, kun vihdoin lääkäriin pääsimme. Lääkäri varmaan teki parhaansa, mutta ei peitellyt kiirettään.
Veimme äidin lääkäriin Prolia-lääkkeen vuoksi, kun huomasimme, että äidin kivuissa on paljon sellaisia, mitkä sopivat lääkkeen sivuvaikutuksiksi. Kaksi kertaa vuodessa pistoksena annettava lääke olisi pitänyt pistää noin kuukausi sitten, mutta varasimme lääkärin ajan selvittääksemme asiaa ensin.
Lääkäri tivasi hieman kärsimättömän oloisena, että no onko kipuja nyt ollut vähemmän. Totesin, että lääkkeen vaikutushan on pitkäaikainen; ei kai voi olettaa, että sen vaikutus katkeaisi tasan puolen vuoden päästä kuin seinään sivuoireiden osalta? Miten lääkäri voi olettaa, että tietäisimme tasan tarkkaan, mitkä kivut ovat muistisairaalla vanhuksella mistäkin, kun lonkan kuluma ja yli 20 vuotta sitten tapahtunut onnettomuus kädelle ym. noin iäkkäällä ihmisellä aiheuttavat kuitenkin oireita joka tapauksessa. Emme vain soisi yhtään lisäkipuja lääkkeen vuoksi äidillemme.
Lääkäri tyytyi pelottelemaan meitä osteoporoosin vaikutuksilla (niin kuin nyt emme tietäisi muutenkin) ja että tablettina annettavissa lääkkeissä on vielä pahemmat sivuoireet. Tällä pelottelulla sitten saatiin meidät hetkessä taas hyväksymään Prolia.
Mutta ikävä olo tästä jäi.... Miksi lääkkeiden sivuoireista kerrotaan, jos niitä ei sitten oteta miksikään ja lääkäri vain kiireisenä pyytää omaista ikään kuin todistamaan, että mikä oire nyt mistäkin johtuu? Niin kuin se olisi sen omaisen asia tutkia ja todistella...
Ja kun geriatrilla käyntikään ei takaa kokonaisvaltaista hoitoa, kun siellä on keskitytty lähes pelkästään muistiin.
Näytin lääkärille helmikuussa yksityisesti hankitun hoivapalvelun kotona tekemää suppeaa muistitestiä ja lääkärin ensimmäinen kommentti oli, että tämähän on vanha, kun on yli puoli vuotta vanha.
Mitä ihmettä? Lääkärit siis oikeasti olettavat, että joku omainen raahaa vielä yli 90-vuotiaan vanhuksen muistitesteihin puolen vuoden välein tai että kaikilla on vara ja mahdollisuus tuollainen testi kotona tehdä kaksi kertaa vuodessa!!!
Ja kun kaiken lisäksi sen perusteella ei edes kuitenkaan saa mistään mitään apua!!! (En laske tässä turvapuhelinta avuksi, kun vanhus kerran itse kokee sen pelkkänä stressinä ja kiusana, kun ei edes kuule mitä sieltä puhutaan.)
Lopuksi lääkäri oletti, että katsomme äidin terveystiedot Kannasta. Hän siis oletti, että 91-vuotiaalla on omat pankkitunnukset, että hän pääsee tietonsa Kannasta katsomaan. Kun olemme jo vuosikymmenet hoitaneet äidin raha-asiat omilla pankkitunnuksillamme.
Aina sitä vain uudestaan joutuu ihmettelemään, että missä todellisuudessa lääkärit oikein elävät....
Minä muuttaisin systeemiä siihen suuntaan, että karkeaksi muistiarvioksi riittäisi kotona tehty arvio siitä, mitä vielä pystyy tekemään ja mitä ei. Ja että geriatriaan suunnattuja resursseja siirrettäisiin muistitutkimisen painotuksesta kokonaisvaltaisuuteen niin fyysisessä kuin psyykkisessä terveydessä (joita ei tarvitsisi edes erotella toisistaan, koska ne liittyvät toisiinsa).
Kuinka valtavan kalliiksi meillä tulee geriatria, josta ei sitten ole edes hyötyä käytännössä vanhukselle, kun nykyään ihmisen pitää olla puolikuollut apua saadakseen? Kuinka varoja voitaisiin suunnata todelliseen apuun?
Täältä voit lukea lisää kokemuksiamme geriatriasta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti