Sinulle Mika Niemelä

Hyvä Mika Niemelä ja kumppanit, pääsette kurkistamaan nyt päiväkirjani tämän päiväiseen kirjoitukseen. Ja samalla: Tervetuloa TODELLISUUTEEN ja lukemaan myös muita kokemuksiani vanhusten terveydenhoidosta Suomessa tästä blogistani!:

Rakas Päiväkirja!

Toissapäivänä käytin äidin lääkärissä ja oli aivan järkyttävän rankka päivä. Ensinnäkin siksi, että olin itse jo valmiiksi flunssassa, yskivä ja uupunut, ja edellisen päivän rasitus tuntui kehossani. (Hoivapalvelusta oli pyydetty käyttämään äitiä lääkärissä ja ensimmäinen lääkärissä käyttöyritys epäonnistui, koska ajan varaaminen ei onnistunut ajoissa - ainut jäljellä oleva sopiva aika sille päivälle ehti mennä sivu suun; kotona olisin kirjautunut tietokoneella pankkitunnuksilla Terveystalon ajanvaraussysteemiin; äidin luona jätin soittopyynnön valtakunnalliseen Terveystalon numeroon, eivät soittaneet takaisin, soitin myös veljelleni, joka yritti varata ajan tietokoneella, mutta jälleen jokin tökki... kotona sitten varasin ajan seuraavalle päivälle.)

Sentään saimme äidille kävelykengät jalkaan, kun talvikenkiä ei voinut turvotuksen ja kivun vuoksi jalkaan laittaa. Äidin liikkuminen on niin vaivalloista, että jo tämä lähtökohta oli minusta epäinhimillinen; raahata tämän kuntoista vanhusta lääkäriin. Ja saattajana yskivä flunssainen tytär. 

Tiedän, että hoivapalvelun puolesta äidille voisi saada saattajan. Mutta kuinka epäinhimillinen ratkaisu se sitten olisi, kun MINÄ olen se, joka kuitenkin joutuu kuuntelemaan puhelimessa äidin itkun ja tuskan. Se itku saa lähtemään apuun, vaikka olisi oma pää kainalossa. Ja mitä järkeä olisi siinä, että itse nääntyisin suruun, jos en yrittäisi edes auttaa? 

Ja sitä paitsi siinä vaiheessa, kun lähdin apuun, flunssa ja yskä olivat jo lähes parantuneet, mutta rasitus toi ne sitten takaisin. Kun lääkärinaika vihdoin oli varattu seuraavalle aamulle, niin aamulla oli myöhäistä saada saattajaa tai perua aikaa. Pakkohan äiti oli saada mahdollisimman pian lääkäriin sen hirveän kivun kanssa. Olisi pitänyt mennä jo  aikaisemmin. Jos palveluohjaaja osaisi hieman ennakoida ja määrätä vanhukselle mieluummin etu- kuin takakenossa apua, niin nilkan tilanne olisi ehkä ymmärretty aikaisemmin. Nythän käyntejä oli VAIN kerran viikossa. KERRAN VIIKOSSA!!!

Moni asia tökki tälläkin lääkärireissulla aina parkkipaikan pysäköintimaksumittarista lähtien, joka nielaisi 6 € eikä antanut maksulappua. Se laite oli sellainen, mitä en ennen ollut käyttänyt ja ohjeistus minusta huono. Piti perään maksaa toiset 6 € pankkikortilla. Pikkuisen "höyry nousi päästä" jo siinä kohdin.

Sitten sähläsin Terveystalon sisälläkin, kun kävelimme ensin vahingossa ilmoituspömpelin ohi suoraan hissille ja piti huonojalkaisen äidin kanssa köpötellä turhaan edestakaisin. Oli siinä matkan varrella kaksikin ystävällistä ihmistä auttamassa. Vähän tragikoomistakin, kun tällainen flunssainen pökkyräpää saatteli muistisairasta 91-vuotiasta vanhusta. 🤗 Ihan tuttu on tuo Terveystalo, mutta kun en ollut muutamaan vuoteen käynyt, niin en siinä flunssapökkyrässä vaan tajunnut kaikkea.

Lääkäri oli tosi mukava ja pätevä vanhempi mies, kuulemma jo eläkkeellä, mutta tekee jonkin verran töitä vielä. Hän totesi äidillä säärihaavan ja määräsi antibiootin, ja ensimmäisen haavanhoidon jo alkuun heti Terveystalon hoitajalla. Sitten selvisi, ettei äiti pääsekään terveyskeskusmaksulla, joka on nyt tullut yksityisellä lääkärillä mahdolliseksi yli 65-vuotiailla. Ainut asia, mitä hyvää hallitus on hyväksemme tehnyt, niin sekään ei sitten toteutunut 😅

Vastaanottoihminen sanoi ensin, että olisi pitänyt varatessa jo raksia kohta, että haluaa tk-maksulla lääkärin - ja että heillä on vain tietyt lääkärit, joille ajan voi tk-maksulla varata. Sanoin, ettei semmoista kohtaa ollut silloin varatessa. Sitten ajattelin, etten varmaan väsyksissä huomannut. 

Myöhemmin sitten vastaanottoihminen kertoi, että olin ollutkin oikeassa. Hän oli itse tarkistanut, että toiselle ihmiselle varatessa siinä systeemissä ei tosiaankaan ollut sitä mahdollisuutta varata lääkäri tk-maksulla. Vain silloin, jos varaa itselle aikaa. Ja sitä ei voinut jälkikäteen korjata, kun sattui vielä olemaan lääkäri, joka ei ota tk-maksupotilaita. Ei se meitä haitannut; kuulimme, että lääkäri oli tullut hieman laskussa meitä vastaan. Mutta entä, jos äitini olisikin vanhus, jolla ei ole säästöjä ja pelkkä pieni eläke? Eihän systeemin moka säisi jäädä asiakkaan maksettavaksi. Vaan niinpä vaan TAAS jäi.

No, tuossa välissä sattui semmoinenkin, että odotimme ja odotimme hoitajalle haavanpuhdistukseen pääsyä. Olin kysynyt, että ehdimmekö siinä ajassa, mihin asti oli parkkimaksua. Äitikin alkoi jo väsyä. En ajatellut, kuinka kauan odotimme, mutta ehkä noin 15 minuuttia. Äidin väsyessä menin painamaan hoitajan ovisummeria ja sieltä tuli hoitaja kysyvän näköisenä. Heillä oli tapahtunut tietokatkos, kun hoitajan työvuoro oli juuri vaihtunut ja hoitaja ei tiennyt meistä mitään. Tässä kohdin oli jo todella sellainen olo, että EI TÄMÄ OIKEASTI VOI OLLA TOTTA. Mutta hoitaja oli ihana ja ystävällinen. Haava tuli hyvin hoidetuksi ja saimme hyvät ohjeet. Tulipa siinä sitten kerrottua sen käynnin vastoinkäymisetkin ja edellisen illan lääkärin ajan varaamisen sähläykset ja nauroimmekin yhdessä, että niin se elämässä on, että joskus kun alkaa tökkiä, niin se tökkiikin oikein kunnolla. 😅

Nauru ja huumori taas pelastivat, mutta oli rankka reissu kyllä. Minulla oli sairas olo ja äiti oli voipunut. Äidin luona aloin äkkiä tehdä meille makkarakeiton ja syönnin jälkeen soitin hoivapalvelulle ja sovimme, että haen apteekista antibiootin, että äiti saa mahdollisimman pian ensimmäisen tabletin, ja he käyvät myöhemmin samana päivänä laittamassa lääkkeen äidin lääkeautomaattiin. Soitin myös palveluohjaajalle lääkärin määräyksestä hoitaa ja suihkuttaa haava joka toinen päivä ja sovimme sen hoivapalvelun kanssa. 

Hyväähän tässä oli se, että nyt sitten on PAKKO saada niitä käyntejä äidille joka toinen päivä. Paitsi ei kuulemma vielä viikonloppuisin, no höh sekin. Mutta ainako pitää tapahtua jotain pahaa, ennen kuin saa apua? Järjetöntä vanhustenhoitoa. Jäin äidin kaveriksi seuraamaan tilannetta, kun äidin säärihaavaa kirveli koko ajan niin paljon, että tuntui, etten voi jättää äitiä yksin.

Sitten vasta lähdin, kun hoivapalvelun ihana hoitaja oli käynyt ja ennen lähtöäni ehti tulla 4h-tyttö pölyjä pyyhkimään ja imuroimaan. Hänkin on niin myötätuntoinen ja suloinen. Kysyi, että voiko hän jotenkin muutenkin auttaa. Nyt tulee ihan itku, kun ajattelen noita kaikkia ystävällisiä ihmisiä. 💛

Sitten, kun vihdoin olin kotona lepäämässä ja pötköttelemässä, tulin hirveän vihaiseksi sille hoivapalvelua konsultoivalle lääkärille, ettei tämä ollut kirjoittanut valokuvan perusteella antibioottikuuria edellisenä päivänä. Ja oli mielessä se, että isäni, kuolevan vanhuksen, kohdalla kyllä hoidettiin etänä ja miten sattuu tai oikeastaan jätettiin hoitamatta kunnon kipulääkityksellä riittävän ajoissa, mutta selvässä tapauksessa ei voitu muka etänä yhtä antibioottikuuria kirjoittaa. 

Ja siis äidin nilkka oli jo eilen ihan punainen ja turvoksissa ja hirveän kipeä, niin meidät vain käytännössä pakotettiin lääkäriin. Täysin kohtuutonta. Ja tuli mieleen sekin, kuinka itse olen turhista antibiooteista sairastunut; että kuinka hirveä ristiriita tässä on. Ensin sairastutetaan tytär turhilla antibiooteilla ja sitten kun tyttären äidille ei yli 90-vuotiaanakaan annetakaan etänä antibioottikuuria, niin yskivä ja flunssainen tytär on pakotettu raahaamaan äitinsä lääkäriin, kun molemmat joutuvat tekemään sen suunnilleen viimeisillä voimillaan. Melkein ainakin.

Voi että olin vihainen. Kirjoitin ja kysyin tuosta vielä äidin hoivapalvelulta ja yritin olla ystävällinen, vaikka kirjoitinkin epäileväni, ettei lääkäri kanna vastuutaan. Sain vastauksen  ja ymmärrän realiteetit; lääkäri on käytettävissä heillä vain parina tuntina viikossa. Silti  sattumoisin hoivapalvelun omistaja sai lääkärin puhelimeen, mutta kuvan lähetyksessä oli ollut ongelmia ja se ei ehtínyt lääkärille. Ja lääkäri ei kuulemma voi määrätä antibioottia kuvan perusteella!!!!! 

Tähän kun vielä lisään, että tyttärelleni määrättiin 10 vuotta sitten KUVAN PERUSTEELLA antibiootti VESIROKON aiheuttamaan ihottumaan, mikä oli täysin turha ja tytär ei sitä kuuria aloittanut - ja kun annoin palautetta, sain lääkäriltä äkäisen vastauksen, en suinkaan kiitosta. Kun kaiken tämän hulluuden yhdistää, niin ei ole minusta ihme, että olin raivoissani. Kukapa ei olisi? Joku zen-mestari...

Minun piti pitää eilen aivan vain lepopäivä pötkötellen. Olin hirveän väsynyt. Musiikkia toki kuuntelin. Nyt vasta alan olla jotenkin edes pikkuisen enemmän tolpillani. Mutta kuumeinen ja kipeä olo minulla on ja edelleen enimmäkseen joudun olemaan vaakatasossa. 

Voi siinä mennä jokunen päivä vielä, että tästä rasituksesta toivun, koska en toki voi vain itseeni ja omaan tervehtymiseen keskittyä. Äiti itki pari tuntia sitten puhelimessa säären kipua ja soitin hoivapalvelulle kysyäkseni, mihin aikaan he ehtivät äidin luo. Odotin tunnin vastausta, kun eivät hoitajat tietenkään ehdi vastaamaan silloin, kun jonkun vanhuksen luona käynti on kesken, ja soitin äidille vastauksen saatuani takaisin ja lohdutin, että reilun tunnin päästä tulee haavan hoitaja. Totta kai se stressaa itseänikin, kun tiedän äidin olevan kovasti kipeänä yksin kotona. Tuntikin on pitkä aika kipeänä, saatikka koko päivä.