Tällä tavalla meillä Suomessa "oikeus" toteutuu. Kaikista vetoomuksistani huolimatta Vakuutusoikeus hylkäsi kuntoutustuki- ja työkyvyttömyyshakemukseni. Olen kirjoittanut tämän 23.1.2024:
Vielä kerran Vakuutusoikeus!
Viranomainen syyllistyy vakavaan henkiseen väkivaltaan jättäessään me/cfs-diagnoosin saaneen henkilön ilman kuntoutustukea. Teko on tietoinen, koska tieto me/cfs-sairaudesta on lisääntynyt ja helmikuussa 2021 siitä on julkaistu Duodecimissä myös Hyvä käytäntö -konsensusssuosotus. Laiminlyöntiin syyllistyneet eivät voi enää vedota tietämättömyyteen kyseisen sairauden kohdalla. Tätä ei kukaan itseään järkevänä pitävä lakimies tai lääketieteen edustaja voi kiistää.
Teosta tekee erityisen vakavan se, että kyseisten työntekijöiden ammatillinen asema velvoittaa heitä auttamaan ihmisiä – eikä suinkaan väkivallan teolla moninkertaistamaan sairauden aiheuttamaa tuskaa.
Me/cfs-diagnoosin saaneen henkilön ollessa kyseessä kyseiset viranomaiset syyllistyvät myös fyysiseen väkivaltaan. Tämän ymmärtää, jos on ollenkaan perehtynyt siihen, mitä stressi aiheuttaa me/cfs-sairaalle.
Olen selostanut viranomaisille tilannettani enemmän kuin keneltäkään sairaalta ihmiseltä on kohtuullista vaatia. Silti he toinen toisensa jälkeen ovat tehneet kielteisen kuntoutustukipäätöksen. Ovatko nämä ihmiset täysin järkeä ja ymmärrystä vailla?
Minä pääsen eläkkeelle joka tapauksessa neljän vuoden päästä. Kahdelta edelliseltä vuodelta ette voi antaa minulle kielteistä kuntoutustukipäätöstä syyllistymättä itse henkiseen väkivallantekoon. Ja myös fyysiseen, kun on kyseessä me/cfs-diagnoosi.
Ennustaja en ole, mutta olen 30 vuotta jo uskonut saavani itseni vielä kuntoon – joten tahtotilaa minulta ei ole puuttunut. Voitte itse arvioida, mikä on todennäköisyyteni kokea ”ihmeparantuminen” 61-vuotiaana ja olla yhtäkkiä työkykyinen seuraavat neljä vuotta. Hyvin mielelläni ”ihmeparantuisin” ihan tältä istumalta – tahdosta se ei ole kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti