Miten lääkäri voi ylipäätään määrätä verenpainelääkkeen muistisairaalle ellei ensin ole huolehdittu sellaisesta avusta, että tiedetään varmasti ihmisen ottavan sen lääkkeen ajallaan? Tai tiedetään, ettei asiakas otakin liikaa lääkettä? Tällainen tilanne tuli eteen äitini kanssa.
Ensin en arvannut, että valmiiksi laittamastani dosetista huolimatta äitini meneekin täyttelemään dosettia itse miten sattuu, kun sekoaa päivistä. Sitten hän suuttuu hirveästi, jos piilotamme veljeni kanssa lääkepurkin (muistisairaan turhautumista; äiti ei ole eläissään paljoa suuttunut). Ja lääkepurkin piilottaminenkin on ongelmallista: mitä jos en itse pääsekään täyttämään joskus dosettia ajallaan?
Ja huom. me olemme saaneet useita kertoja kuulla, kuinka yli 90-vuotias äitimme on liian hyvässä kunnossa apua saadakseen. Eihän tämä voi olla todellista!!!
Ylihuomenna on taas palveluohjaajan käynti, mutta kuinka kauan sitä oikeaa apua pitää odottaa? Ja kuka tästä hulluudesta lopulta kantaa vastuun?
Rutiinilla vain laitetaan asiakkaalle verenpaineseurantoja, niin kuin se olisi maailman tärkein asia, mutta ei huolehdita perusasioista. Tähän perusasioiden laiminlyöntiin olen törmännyt usein. Tulee aina mieleen uudelleen useammankin kerran läheisteni kanssa kokemani asia, ettei ensiavussa tarjota asiakkaalle edes vettä, vaikka se olisi kyseisessä tilassa välttämätön ja tärkein asia.
Jotenkin kuvaavaa tuo koko tätä systeemiä ajatellen; on hienot vempeleet ja pitkä yliopistokoulutus näillä ihmisillä, mutta kun väärissä asioissa säästetään, niin perusasiat unohtuvat.
Mitä silloin hyövää enää se korkeakoulutus ja ainainen tieteellisen tutkimuksen vaatimus ja vaihtoehtoisten tapojen halveksiminen tutkimustulosten puutteen vuoksi, kun käytännössä toimitaan idioottimaisesti?
Nyt tarvitaan tositoimia. Ei enää terveyden kanssa pelleilyä! Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti