Haluaisitko sinä olla "ohittamisen ammattilainen"? En usko, mutta entä jos olet sitä huomaamattasi ja tiedostamattasi? Tai oletko sitä liian kiireen vuoksi ja liian suuren työtaakan vuoksi, vaikka tiedostatkin sen?
Katsoin äsken koskettavan Autismiliiton jakaman Kehitysvammatuki 57 ry:n lyhytvideon nuoresta naisesta, joka aina ohitettiin keskusteluissa, jotka koskivat hänen elämäänsä. Kun video loppui, purskahdin itkuun. Toisaalta kiitollisuudesta, että joku oli tuollaisen videon tehnyt, toisaalta itku tuli kaikista niistä kokemuksista, joissa olin itse ollut mukana tilanteissa, jossa asianosainen sivuutetaan ja kuten tässä blogissani tulee esille, joutunut koko yhteiskunnan sivuuttamaksi me/cfs-diagnoosin ja sairastelun vuoksi.
Kun olen itse ollut palavereissa, joissa selvitetään toisen ihmisen asioita - muistisairaan vanhuksen tai mielenterveyskuntoutujan - olen luonnostaan kääntänyt katseeni asianosaisen puoleen, jos olen huomannut ammattilaisen sivuuttavan tämän.
Mutta sitten on ollut tilanteita, joissa toiseen ihmiseen ei saa mitään yhteyttä tai hän ei itse muista omaa tilannettaan, ja on pakko päättää hänen asioistaan kuulematta asianosaisia. Ne ovat elämäni raskaimpia päätöksiä.
Jokainen ymmärtää sen raskauden, jos miettii, että tuollainen päätös pitää tehdä vaikkapa omasta vanhemmasta tämän tahdon vastaisesti.
Pidetään resurssit sellaisina kaikille, että kenenkään ei tarvitsisi kokea sitä: Olla ohittaja tai ohitettu.
Päivitys 14.1.-26:
Tänään sitten selvisi Kelan ylimmästä johdosta lopullisesti se, mitä en olisi millään halunnut uskoa; heillä ei todellakaan ole halua hoitaa me/cfs-potilaiden asioita kuntoon tai edes vastata kysymyksiin asiallisesti. He eivät ilmiselvästi tunnista olevansa "ohittamisen ammattilaisia" me/cfs-diagnoosin saaneiden kohdalla. Minun on niin käsittämättömän vaikea ymmärtää tätä.
Yritin parhaani mukaan informoida Kelan johtoa me/cfs-sairaiden tukalasta tilanteesta vuosien ajan vastausta saamatta. Ja kun vastaus vihdoin tuli, se oli pelkkää syyllistämistä. Jos tämä syyllistäjä olisi oikeasti perehtynyt viesteihini, hän ymmärtäisi myös sen oikeutetun kiukun, mitä laiminlyödyn ihmisen on joskus vaikea pitää täysin pinnan alla, vaikka asiallisuuteen pyrkiikin. Suora lainaus:
"Neuvon sinua nyt lopettamaan näiden häirinnäksi tulkittavissa olevien viestien lähettämisen."
Siinä oli vastaus vilpittömiin avunpyyntöihini, jotka eivät nöyristelleet, vaan sanoivat asiat suoraan - aivan samoin kuin teen tässä blogissani. Joskus ripaus huumoria mukana, joskus jopa taiteen keinoin sillä toiveella, että asia edes siten saisi huomion. Mutta perille ei mennyt.
Tämä Kelan johtohahmo oli hyvin ilmeisesti ottanut viestini henkilökohtaisena loukkauksena, sen sijaan, että hän olisi alkanut hoitaa potilaiden asiat kuntoon. Mennään ojasta allikkoon, jos kiusaavasta järjestelmästä vastaava ei kestä kuulla järjestelmänsä olevan kiusaaja, vaan syyllistää sen, joka asian sanoo ääneen.
Noin korkeassa asemassa olevan ja korkeasti koulutetun ihmisen luulisi ymmärtävän, kuinka laiminlyödyn potilasryhmän edustaja ajaa itseään puolustaessaan samalla koko potilasryhmän asiaa. Hän on potilaana tälle johtohahmolle vain yksi tuhansien joukossa. Kun taas Kelan johtohahmon työnsä laiminlyönti vaikuttaa tämän yksittäisen potilaan aivan koko elämään. Jos jollakin on oikeus loukkaantua, niin se on potilaalla eikä tästä kiusaavasta järjestelmästä vastaavalla lääkärillä. Tuollainen ei ole aikuista ja vastuun ottavan ihmisen käytöstä.
Tuossa Kelan johtohahmon lausahduksessa on sama oleellinen ongelma kuin koko Kelan ja eläkejärjestelmän potilaille suunnatussa valitusorganisaatiossa aina Vakuutusoikeuteen saakka eli tämä: "tulkittavissa olevien".
Todellakin, ihminen tulkitsee aina toista ihmistä omista lähtökohdista ja kokemuksistaan käsin - valitettavan usein myös omaa tai oman järjestelmänsä etua tavoitellen. Ollaan jo hyvällä alulla muutokseen, kun ymmärretään ja myönnetään, että tieteelliseksi itsensä mieltävän ihmisen argumentti onkin usein lopulta vain sen kyseisen ihmisen tulkintaa.
Tuli jo mieleeni, että mitä jos laittaisin Kelan johtohahmon sähköpostivastauksen Vakuutusoikeudelle todisteena siitä, että Kelalla ei ole aikomustakaan hoitaa me/cfs-diagnoosin saaneiden asioita kuntoon, vaan he sen sijaan syyllistävät, jos joku kertoo kaltoinkohtelusta totuuden mukaisesti.
Mutta ymmärrän jo, ettei se mitään auttaisi. Nämä "herrat" pelaavat samaan pussiin; ei heitä sairaiden tilanne kiinnosta piirun vertaa, tai niin se ainakin näyttäytyy ihmisille.
Jälleen kerran yksi lääkäri todisti todeksi tämän blogini tarpeen. Tästähän kaikki alkoi; huomiosta, että lääkärit elävät liian usein omissa kuplissaan ymmärtämättä potilasta, haluamatta edes ymmärtää ja kuvitellen itse olevansa aina oikeassa toisen ihmisen elämästä - tai näin tämä potilaalle näyttäytyy ja miten muuten voisi näyttäytyä, jos luet sukuni pahimmat lääkärikokemukset blogistani.
Matkalla potilaiden ja lääkäreiden väliseen aitoon vuorovaikutukseen: Lääkäreille
Kuinka absurdia onkaan, että laiminlyötyyn potilasryhmään kuuluva tulee laiminlyöjän taholta syyllistetyksi siitä, että ajaa oikeuksiaan.
20.1.-26:
Kysyin joskus kirjoituksissani näiltä kuntoutustukia ja työkyvyttömyyseläkkeitä evääviltä ammattilaisilta, että miten heillä tulee illalla uni, kun ovat ensin päivällä hankkineet elantonsa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä kiusaamalla.
Sellaista ei heidän valtansa alla oleva ihminen tietenkään tässä systeemissä saisi kysyä. Heillä nousee vastarinta ja vastustus ja he ilmeisesti kieltävät koko asian. Muuten en voi ymmärtää, miten voi ruokkia itsensä ja lapsensa rahoilla, jotka on vääryydellä tienattu ja aiheutettu jollekin toiselle ihmiselle ja jonkun toisen lapsille köyhyyttä ja kurjuutta.
Voin vain toistella, että milloin tämä hulluus loppuu? Milloin ihmisten silmät ja sydän avautuvat?
Tässä vielä linkki elämäni pahimpaan ohituskokemukseen kesällä 2019. Elämäni tästä hetkestä eteenpäin olisi voinut olla hyvin erilainen, jos olisin kohdannut ammattitaitoisen ja ymmärtävän lääkärin. Ja tulevathan tällaiset lääkärit yhteiskunnallekin kalliiksi, ja se, ettei heidän halventavaa käytöstään kukaan kollegoista tai viranomaisista myönnä ja edes yritä saada loppumaan. Se, joka katsoo vierestä kiusaajan kiusaamista, eikä puutu siihen mitenkään, osallistuu itsekin kiusaamiseen:
Matkalla potilaiden ja lääkäreiden väliseen aitoon vuorovaikutukseen: "Menetkö itse vai kutsunko vartijan paikalle?"
Tätä blogia ei olisi koskaan syntynyt, jos olisin nähnyt lääkäreiden halun ja kyvyn itsereflektioon ja sitä kautta omien virheidensä myöntämiseen. Joskus tarvittaisiin vain yksi sana: Anteeksi. Kuinka vaikea se voi olla sanoa? No, sitä ei voi tietenkään sanoa, jos ei tunnista ja tunnusta edes tekemäänsä virhettä.
Tuon sanan sanominen ja tarvittava muutos vaatii vastuunkantoa. Mitä on lääkäri ilman vastuuta?
Toki vastuunkantaminen koskee kaikkea terveydenhuollon henkilökuntaa ja samoin jatkokouluttautuminen, kun monessa sairaudessa uutta tietoa tulee koko ajan - näin ainakin on me/cfs-sairauden suhteen. Tässä on omasta tutkimuskokemuksestani omassa sairaanhoitopiirissäni vuonna 2022. Tutkiminen vailla riittävää tietoa potilaan sairaudesta johtaa myös ohittamiseen:
Miten ihmeessä saisin nämä ammattilaiset ymmärtämään, mitä he "tutkimuksillaan" sairaille ihmiselle aiheuttavat?
Luulisi, että ammattilaiset yliopistollisissa sairaaloissa ja hyvinvointialueilla ottaisivat kiitollisuudella potilaspalautteen vastaan kehittääkseen toimintaansa. Miksi minusta ei kuitenkaan tunnu siltä, vaan aivan päinvastaiselta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti