Haluaisitko sinä olla "ohittamisen ammattilainen"? En usko, mutta entä jos olet sitä huomaamattasi ja tiedostamattasi? Tai oletko sitä liian kiireen vuoksi ja liian suuren työtaakan vuoksi, vaikka tiedostatkin sen?
Katsoin äsken koskettavan Autismiliiton jakaman Kehitysvammatuki 57 ry:n lyhytvideon nuoresta naisesta, joka aina ohitettiin keskusteluissa, jotka koskivat hänen elämäänsä. Kun video loppui, purskahdin itkuun. Toisaalta kiitollisuudesta, että joku oli tuollaisen videon tehnyt, toisaalta itku tuli kaikista niistä kokemuksista, joissa olin itse ollut mukana tilanteissa, jossa asianosainen sivuutetaan ja kuten tässä blogissani tulee esille, joutunut koko yhteiskunnan sivuuttamaksi me/cfs-diagnoosin ja sairastelun vuoksi.
Kun olen itse ollut palavereissa, joissa selvitetään toisen ihmisen asioita - muistisairaan vanhuksen tai mielenterveyskuntoutujan - olen luonnostaan kääntänyt katseeni asianosaisen puoleen, jos olen huomannut ammattilaisen sivuuttavan tämän. Mutta sitten on ollut tilanteita, joissa toiseen ihmiseen ei saa mitään yhteyttä tai hän ei itse muista omaa tilannettaan, ja on pakko päättää hänen asioistaan kuulematta asianosaisia. Ne ovat elämäni raskaimpia päätöksiä.
Jokainen ymmärtää sen raskauden, jos miettii, että tuollainen päätös pitää tehdä omasta vanhemmasta tai omasta lapsesta.
Pidetään resurssit sellaisina kaikille, että kenenkään ei tarvitsisi kokea sitä: Olla ohittaja tai ohitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti