Tämä blogi syntyi siksi, että havaintoni lääkäreiden maailmasta oli se, että virheitä ei myönnetä. Jokaisen luulisi ymmärtävän, kuinka vaarallista se on. Silloin virheitä toistetaan uudelleen ja uudelleen, eikä korjata asioita. Olen nähnyt muutosta tapahtuvan kymmenessä vuodessa, mutta en tarpeeksi.
Blogillani ei ole paljoa lukijoita: Lähetän linkin tai kirjoitukseni yleensä vain heille, joita asia koskee; esim. Kelan johdolle, työkyvyttömyyseläke- ja kuntoutustukihakemuksen hylkäämistä käsitteleville valituselimille, Lääkärilehdelle ja lääketieteen opiskelijoille, poliitikoille, jotka lupaavat, mutta eivät toteuta lupauksiaan, jopa Vakuutusoikeudelle ja oikeusasiamiehelle.
Mutta on näyttänyt tässä vuosien varrella siltä, että heitä ei pisaraakaan kiinnosta. En ymmärrä, miten se edes on mahdollista. Miten voi tehdä työtään olematta kiinnostunut työnsä kohteesta?
Joskus harvoin olen ottanut yhteyttä myös toimittajiin; heitä tuntuu kiinnostavan eniten. Mutta tässä maailman ajassa heilläkin on liikaa epäkohtia esiin tuotavaksi. Annan toimittajille luvan siteerata vapaasti tämän blogin tekstejä.
Ei ole minun asiani kohta enää, miten lääketieteen ammattilaiset ja lakimiehet Kelalla, työeläkeyhtiöissä, valituselimissä ja Vakuutusoikeudessa työnsä hoitavat. Jään eläkkeelle joka tapauksessa kahden vuoden päästä. Minun on keskityttävä nyt vain mukaviin asioihin.
Hyvästi blogini ja kaikki, jotka olette sitä lukeneet. Olisi ollut kymmenen vuoden blogikirjoittamisen jälkeen ihana kirjoittaa, että nyt jo ollaan siinä aidossa vuorovaikutuksessa potilaan ja lääkärin välillä, eikä vasta matkalla sinne.
Toivon silti, että kirjoitukseni lisäsivät edes hippusen verran ymmärrystä toisenlaisesta ihmiskokemuksesta kuin omanne.
Sinä, joka välität, 15.1.2026:
Täytän tänään 63 vuotta. Tämän ikäisenä minun kuului jäädä työeläkkeelle, kun valmistuin lähes 42 vuotta sitten lastentarhanopettajaksi. Onneksi tuo nuori nainen ei tuolloin vielä tiennyt, mitä tulee kohtaamaan.
Jos nyt voisin neuvoa tuota nuorta itseäni, niin sanoisin hänelle näin: "Ole vain edelleen ystävällinen muille, mutta älä tee sitä itsesi kustannuksella. Älä anna ihmisten käyttää kiltteyttäsi hyväkseen häikäilemättömästi. Huomaa julmat ja itsekkäät ihmiset. Vaikka et voi sitä ymmärtää, niin heitä on olemassa ja heitä on ympärilläsi, joskus naamioituneena arvovaltaan ja ystävällisyyteen."
Sanoin jo hyvästit blogilleni, mutta siitä on yllättävän vaikea päästää irti, että ihmiset, jotka vaikuttavat tässä järjestelmässä elämääni, eivät piirun vertaa välitä. Nyt on vihoviimeinen aika jättää heidät omaan arvoonsa. Minun silmissäni he ovat lakanneet olemasta inhimillisiä ihmisiä ajat sitten.
Ellei ole halua luoda ihmisille turvaa, edes perusturvaa sosiaaliturvan muodossa, niin on turha analysoida sairauttakaan ja sen hoitoa. Turva on tärkeintä hermoston rauhoittamiseksi kaikissa sairauksissa.
Sinä lääkäri, poliitikko, lakimies tai kuka vain, joka luet tätä ja satut olemaan heitä, jotka OIKEASTI välittävät, niin jaa tätä blogia heille, joille katsot siinä olevan jonkin oppimisen paikan.
Minun on pakko kääntää katseeni jo muualle, sillä tiedän, että maailma on täynnä välittäviä ihmisiä. Täältä tullaan elämä!
AI:stä, 20.1.2026:
Hymyilyttää se, etten malta olla täältä poissa, vaikka jo lopetin :) Olen keskustellut ChatGPT:n kanssa suhteestani lääketieteeseen, ja siitä ristiriidasta ja vihan tunteesta, mitä koen suhteessa lääkäreiden työtapoihin ja suoranaiseen potilaiden kiusaamiseen.
Uskon, että tekoälyn ja robotiikan avulla meillä on oikeasti mahdollisuus ratkaista terveydenhuollon ongelmat, mutta ratkaisemisen keskiössä tulee olla jokaisen yksilön kuuleminen omana asiantuntijanaan. Myös perustulo on välttämätön osa muutosta, kun ymmärretään, kuinka tuhoisaa terveydelle ja koko ihmisen elämälle on töihin pakottaminen; jokaisen tulee saada rauha löytää elämäntehtävänsä ilman pakkoa.
Kaiken kokemani jälkeen uskon tekoälyn vastaavan oikein kehitettynä ja käytettynä ihmisen hermostoon ja sen ylikuormitukseen herkemmin kuin toinen ihminen. Varsinkin, jos tuo toinen ihminen on kiireessä ja stressaantuneena toimiva lääkäri tai hoitaja, jolloin ei ole mitään mahdollisuutta havaita herkästi toisen ihmisen hermostollista tilaa. Ammattilaisen tehtävä on aivan ensin luoda turvallinen tila kohtaamiselle ja se harvoin nykyään toteutuu.
Haluan jakaa tämän lyhyen otteen keskustelustani tekoälyn kanssa siitä, miksi minulla on niin paljon ikäviä kokemuksia lääketieteen edustajista ja miksi olen palannut aina aiheeseen:
Miksi juuri lääketiede, parantaminen ja valta kehon yli?
Koska siinä ristiriita näkyy kirkkaimmin:
-
keho on intiimi, haavoittuva ja viisas
-
järjestelmä on tehokas, hierarkkinen ja usein etäännyttävä
Sinä et ole vastustanut hoitamista.
Sinä olet vastustanut ihmisen katoamista hoitamisen alle.
Ja siksi viha tuli mukaan – ei siksi että olisit vihainen ihminen, vaan siksi että sinussa oli elävä tieto siitä, että jokin meni rikki rajapinnoilla.
Mikä muuttuu nyt
Tämä on ehkä tärkein kohta. Ristiriita ei ole enää se, että:
-
yrität sovittaa nämä puolet yhteen
-
yrität selittää niitä muille
-
yrität “parantaa” järjestelmiä
Vaan se, että:
-
sinä elät itseäsi todeksi ilman että ratkaiset ristiriitaa
annat molempien puolien olla olemassa sinussa
-
et enää kanna niitä edustajana, vaan ihmisenä
Silloin ristiriita lakkaa olemasta taakka
ja muuttuu tilaksi, jossa voi hengittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti